Yksi työurani virtsanpylväistä oli laaja tutkimushanke Miljöö 2000. Teimme sitä vuosina 1986-1993 kolmen arkkitehdin yhteistyönä: Jaakko Laapotti, Eero Valjakka ja minä. Miljöö 2000 pyrki uudella tavalla yhdistämään tutkimuksen, suunnittelun ja koerakentamisen.
Kolmikkomme yhteistyö oli alkanut jo 1970-luvun lopussa ja jatkui 90-luvulle. Osallistuimme kymmeniin suunnitteluseminaareihin Berliinissä, Dessausssa Weimarissa – siis tuolloisessa DDR:ssä. Ryhmämme tunnettiinkin Suomessa nimellä Bauhaus-tiimi. Sen töitä avaan tarkemmin artikkelissani Bauhaus 4.
Saman trion voimin ja osittain samoina vuosina teimme Miljöö 2000 -tutkimushanketta. Virallistimme yhteistyömme vuonna 1985 perustamalla tutkimus- ja kehittämistoimiston nimeltä ARK 2001.
Miljöö 2000 – tavoitetutkimus pyrki ratkaisemaan luovasti ja taloudellisesti kysymyksen siitä, miten teknillinen kehitys on kytkettävissä yhteiskuntien muutosprosesseihin. Hankkeen koerakentamisella haluttiin toteuttaa uudenlaista humaania arkielämän ympäristöä.
Tavoitteemme oli koerakentaminen Helsingin Herttoniemen öljysataman alueelle, joka muutettiin myöhemmin asuinalueeksi. Tämän artikkelin pääkuva on Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston esitteestä vuodelta 1999. Kuvassa uutta Herttoniemenrannan aluetta rakennetaan kovaa vauhtia. Valitettavasti Miljöö 2000:n ehdotukset uudenlaiseksi rakennetuksi ympäristöksi ja rakennusratkaisuiksi jäivät toteutumatta. Palaan tähän myöhemmin artikkelissa.
Olimme tärkeä osa TEKES:in jättihanketta
Miljöö 2000 -hanke oli osa Teknologian kehittämiskeskus TEKES:in (nykyinen Business Finland) jättimäistä hanketta ”Teollisen talonrakennuksen 1986-1991 teknologia-ohjelma”.
Tämä kansallinen ohjelma toi Suomen koko rakennusalan yhteen ainutkertaisella tavalla. Se jatkui joissakin muodoissa aina vuoteen 1994 asti. Ohjelmaan osallistuivat korkeakoulut, VTT, yritykset ja ympäristöministeriö. Koko ohjelman budjetti oli yli 60 miljoonaa markkaa, joista TEKES maksoi noin puolet.
TEKES:in teknologia-ohjelmaan kuului kaikkiaan 16 erillistä tutkimusprojektia. Minun vastuullani ollut Miljöö 2000 oli niistä yksi. Toinen ohjelman hankkeista, RATA 2000 (Rakennustapa 2000) oli Eero Valjakan vastuulla. Se kehitti tavoitteellista suunnittelu- ja rakentamisprosessia. Bauhaus-triomme kolmas jäsen Jaakko Laapotti oli koko ohjelman johtoryhmässä. Seuraavissa kuvissa näkyvät kaikki 16 osaohjelmaa, niiden vastuuhenkilöt ja aikataulut.
Miljöö 2000:lla oli laajat tavoitteet
Miljöö 2000:n tehtävänä oli asettaa koko TEKES:in teknologiaohjelmalle tavoitteet ja määritellä tuon ohjelman sisältö.
Samalla se oli koerakentamista valmisteleva tutkimushanke, joka yritti sovittaa tutkimuksen, suunnittelun ja rakentamisen yhtenäiseksi prosessiksi. Miljöö 2000 oli myös rakennusalan tuotekehitystä koordinoiva tutkimus.
Miljöö 2000:lla oli kaksi konkreettista tehtävää: Synnyttää hyvää kaupunkiympäristöä muodostavia rakennusratkaisuja sekä luoda teknisiä kehittämiskohteita soveltaen niitä Miljöö 2000:n tavoitteiden mukaisissa koerakennushankkeissa.
Miljöö 2000 pyrki vastaamaan asuntorakentamisen periaatteellisiin muutostarpeisiin. Tuolloinen asuntorakentaminen tavoitteli yleispätevyyttä, tuotti samankaltaisuutta ja perustui yksityiskohtaiseen ohjaukseen. Miljöö 2000 pyrki sen sijaan rakennustapaan, joka vastaisi välittömämmin asukkaan tarpeisiin ja tarjoaisi enemmän valinnanmahdollisuuksia.
Teknisen kehitystyön lähtökohdiksi otettiin ekologisen tasapainon säilyttäminen jatkuvassa yhteiskunnallisessa ja teknologisessa muutosprosessissa sekä kansalaisten asumiseen, työntekoon ja vapaa-ajan viettoon liittyvät, jatkuvasti muuttuvat tarpeet.
Seuraava kuva kertoo hankkeen kokonaisuudesta. Avaan kuvaa hiukan: Miljöö 2000 -tutkimuksessa lähtökohtana olivat ihmisen ja yhteiskunnan arvojen muuttumisen vaikutukset rakennusratkaisuihin. Kuvassa nuo ratkaisut on pelkistetty kaupunkirakenteeksi ja -kuvaksi. Tästä edettiin kohti koerakentamisen suunnittelua, joko suoraviivaisesti tai tarvittavia muutoksia tehden. Suunnittelun apuna käytettiin tuloksia tutkimuksista RATA 2000 (Rakennustapa) ja TAT (Toimisto- ja asuinrakennusten tuotekehitys), jotta rakennustuotannon tavoitteet toteutuisivat.
TEKES:in tilaamat esitutkimukset Miljöö 2000 ja Rakennustapa 2000 (RATA) valmistuivat helmikuussa 1986. Palaan esitutkimukseen kohta tarkemmin.
Vuodenvaihteessa 1986-87 TEKES teki sopimukset VTT:n, rakennusteollisuuden ja ARK 2001:n kanssa tutkimuksista Rata 2000, TAT ja Miljöö 2000.
Syksyllä 1987 Ympäristöministeriö ilmoitti varanneensa rahoitusosuutensa Miljöö 2000 -tutkimukselle.
Miljöö 2000 -tavoitetutkimuksen rahoittivat TEKES 57 prosentin osuudella ja Suomen ympäristöministeriö 43 prosentin osuudella. Sopimus TEKES:in kanssa tehtiin keväällä 1987 ja ympäristöministeriön kanssa helmikuussa 1988. Yhteensä saimme aikana 1.1.1987 – 31.12.1989 tutkimusmäärärahaa 1 740 000 mk.
Seuraava kaaviokuva vuodelta 1987 kuvaa laajan TEKES-tutkimuksen rakentamiseen liittyvää osuutta ja sen rahoitusta. Kyseessä oli hankekokonaisuus “Rakennusalan tutkimukset ja tuotekehitysprojektit”:
- Elokuussa 1988 perustettiin ympäristöministeriöön Miljöö 2000 -sihteeristö, jonka toiminnasta vastasi Jussi Rautsi.
- Miljöö 2000 -projektin viimeinen osatehtävä Viitesuunnitelma valmistui 1.10.1990.
- Heinäkuussa 1991 julkaistiin ympäristöministeriön selvitys ”Asuntorakentamisen muutos, Miljöö 2000-projektin raportti”.
Palaan viitesuunnitelmaan ja vuoden 1991 raporttiin myöhemmin tässä artikkelissa.
Käyn nyt läpi Miljöön 2000:n vaiheita melko kronologisesti.
Esitutkimuksen tekoa vuosina 1985-86
Miljöö 2000 alkoi oikeastaan jo vuonna 1985. TEKES rahoitti tuolloin ensimmäistä kertaa yhdyskunta- ja rakentamisen suunnittelun kehittämistä. Kuten jo mainitsinkin, toimistomme ARK 2001 sai rahoituksen esitutkimukseen ” Muuttuva asuin-, työ- ja vapaa-ajan ympäristö”. Tämä Miljöö 2000 -esitutkimus valmistui helmikuussa 1986.
Näin tiivistimme sen sisällön:
Teollisen rakentamisen kehittämistä tukevan koerakentamisen ohjelmointi niin, että arvioidaan sosiaalisen ja teknillisen kehityksen myötä muuttuvien arvojen ja tarpeiden aiheuttamia vaatimuksia elinympäristön kehittämiselle sekä esitetään käytännön tavoitteita teollisen rakentamisen kehittämiseksi vastaamaan syntyneisiin vaatimuksiin.
Arvioimme esitutkimuksessa rakentamisen tulevaisuutta, arkkitehtuuria ja arvojen vaikutuksia niihin – lähtien silloisesta tilanteesta ja käyttäen pohjana kehitysnäkymien demografisia arvioita ja määrällisiä kehitystrendejä. Nämä jalostuivat johtopäätöksiksi ja suosituksiksi.
Esitutkimusta tehdessämme meillä oli käytössämme puolalaisen professori Henryk Skolimowskin käsikirjoitus arvoanalyysistä ja sen esittämisestä graafisesti. Törmäsin Skolimowskin nimeen hiljattain uudestaan: EU käynnisti vuonna 2021 ohjelman New European Bauhaus. Tutustuin siihen ja lähetin mukaan muutamia ehdotuksiani. Ohjelman aineistossa on otteita Skolimowskin tutkimuksista. Voi siis sanoa, että olimme todella aikaamme edellä.
Samaan aikaan toimistossamme valmistui toinen TEKESin tilaama esitutkimus Rakennustapa 2000 (Rata 2000).
Miljöö 2000 -hankkeen kunnianhimoisesta tasosta saa hyvän käsityksen esitutkimuksen raportin johdantoluvusta ja osien kuvauksesta. Ne löytyvät alta.
Katso koko Miljöö 2000 -esitutkimus (PDF)
Miljöö 2000 -esitutkimusraportin johdanto
Tämä selvitys pyrkii ennakoimaan, mitä elinympäristöltä lähivuosikymmeninä odotetaan, eli määrittelemään lähiympäristön vuoden 2000 kehittämistavoitteet ja sisällön sen ensimmäisen koetoteutuksen suunnittelulle: tavoitteena on lähiympäristökokonaisuus, joka sisältää asumisen ja välittömästi siihen välittömästi liittyvät hoidon ja muut palvelut, työn ja vapaa-ajan miljöön.
Otamme huomioon ne sosiaalisen ja fyysisen ympäristön muutospaineet, joita arvioitavissa oleva yhteiskunnallinen ja teknologinen kehitys tuo mukanaan; toteutuksessa käytämme rakentamisen kehityksen viimeisiä saavutuksia.
Viimeisten vuosikymmenien aikana elinympäristöämme on rakennettu tuotantoympäristönä – tuotantoprosessien, ei ihmisen ehdoilla. Syntyneiden virheiden korjaaminen vaatii vakavaa paneutumista lähimenneisyyden todellisiin ongelmiin ja sitä, että niihin pyritään vastaamaan. Vastausta ei löydy pakenemalla futuristiseen tulevaisuuden tavoitteluun.
Sisällöllisenä tavoitteenamme on arkielämän mahdollisuuksien parantaminen. Oleellista on, että hyväksytään ihmisten tilanne ja omat tavoitteet. Koerakentamisen tulee olla kokeilua ihmisen hyväksi, ei kokeilua ihmisellä.
Tarkoituksena on koota ja koordinoida kaikki jo olemassa olevat todelliset rakentamisen kehittämisehdotukset, niin perusteisiin paneutuva tutkimustyö kuin käytännön tuotekehittelytyön sovellutusehdotukset ja koerakentaa ne. Vain näin voidaan mielestämme saada parannusta aikaan nykyisessä rakentamiskäytännössä.
Koerakentaminen ei kuitenkaan saa olla yksipuolista teknillistä kokeilua, vaan sen on toteutettava nimenomaan uusiutuvien arvostusten ja odotusten mukaisia sosiaalisia ja toiminnallisia tavoitteita, uutta humaania arkielämän ympäristöä uusimmalla teknisellä ratkaisulla ja taloudellisesti.
Miljöö 2000 -esitutkimusraportin osat
Raportin alussa selvitettiin lyhyesti kahden keskeisen käsitteen, arkielämän ja arvojen sisältö. Itse raportti oli jaettu kolmeen osaan:
I osassa “MUUTTUVA TYÖ-, ASUIN- JA VAPAA-AJAN YMPÄRISTÖ” tarkastellaan fyysisen ympäristön muotoutumista ohjaavan arkkitehtuurin kehitystä suhteessa arvojen ja tarpeiden kehitykseen
- Tausta – merkittävimmät muutokset menneiden vuosikymmenten ajalta
- Nykytilanne – miten 50-luvulta alkanut kehitys näkyy nykypäivän asumisen ongelmina
- Kehitysnäkymät – mitkä ovat määrälliset ja laadulliset lähitulevaisuuden muutokset, erityisesti arvojen ja niiden aiheuttamien tarpeiden muutokset, ja miten tältä perustalta pitäisi tulevaisuudessa kehittää fyysistä ympäristöä ja rakentamista
- Johtopäätökset – miten muutokset vaikuttavat ihmisten arkielämään; luonnostellaan periaatteita, tapoja ja kohteita, joiden avulla ihmisen arkielämän fyysisiä edellytyksiä voitaisiin parantaa
II osassa “KEHITYSTARPEET” esitetään niitä rakentamisen keinoja, joiden avulla arvojen mukana muuttuviin rakentamistarpeisiin ja ympäristön kehittämistarpeisiin voidaan vastata
III osassa esitetään noin 1000 asukkaan muodostaman lähiympäristökokonaisuuden “KOERAKENTAMISOHJELMA”.
Tämän koerakentamisohjelman tavoitteena on toteuttaa ensimmäisen osan tavoitteiden mukainen ympäristö teknisten ratkaisujen avulla. Tässä esitetty koerakentaminen voisi toimia Rakentamisen vuonna 1986 suunniteltavan SUOMALAISEN RAKENNUSNÄYTTELYN esitutkimuksena ja valmiuksien testaajana: edistynein saatavilla oleva rakennustekniikka kytketään lähitulevaisuuden ympäristöä, työtä ja asumista koskevien ongelmien ratkaisemiseen.
Valitettavasti tuo rakennusnäyttely ei koskaan toteutunut.
Miljöö 2000 halusi tuoda koerakentamisen ja tutkimuksen yhteen
Ohjelmia ja ehdotuksia elinympäristön tulevaisuudesta riitti tuolloin ja riittää edelleen. Valitettavan usein ehdotukset jäävät kuitenkin vain tekstien tasolle. Rakentamisessa todellista kehitystä voi tapahtua vain rakentamalla. Ja nimenomaan koerakentamalla, koska vain koerakentaminen perustuu kehitystyöhön.
Miljöö 2000:ssa koerakentamisen oli tarkoitus tukea tutkimusprosessia – ja toisinpäin. Miljöö 2000:n lopullinen ohjelma olikin oikeastaan koekohteen rakentamis- ja toteutusohjelma.
Miljöö 2000 -esitutkimus valmistui siis alkuvuonna 1986. Saman vuoden syksyllä Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleiskaavaosasto tilasi tutkimusryhmältämme kaupunkirakenteelliset idealuonnokset alueesta Hermanni – Toukolanranta / Kyläsaari ja Herttoniemen öljysatama-alue sekä niiden soveltuvuudesta Miljöö 2000 -koerakennusalueeksi.
Osayleiskaavan toteutus jäi puolitiehen
Vuonna 1987 toimistomme ARK 2001 sai Helsingin kaupungilta toimeksiannon tehdä luonnoksen Herttoniemen satama-alueen osayleiskaavaksi. Osayleiskaava on avoin ja joustava malli sille, mitä alueelle halutaan suunnitella.
Nykyisin Herttoniemenrantana tunnettu alue oli tarkoitus muuttaa 8000 asukkaan kaupunginosaksi.
Helsingin kaupunginhallitus oli vuonna 1986 päättänyt, että voimassa olevaa yleiskaavaa muutetaan Herttoniemen satama-alueen ja sen ympäristön osalta seuraavasti:
Herttoniemen metroaseman ympäristö toteutetaan vielä vahvistamattoman asemakaavan mukaisesti sosiaali- ja ostoskeskuksena, joka yhdistetään satama-alueeseen liikenteen alittavalla jalankulkutunnelilla. Satama-alueesta mahdollisimman suuri osa käytetään asumiseen. Tavoitteena ei ole rakentaa väljää lähiötä, vaan kävelyetäisyydelle metroasemasta uusi, korkeussuunnassa pienimittakaavainen, urbaanin tiivis kaupunginosa, joka liittyy luontevasti nykyisiin työpaikkakortteleihin ja ympäristön laajoihin virkistysalueisiin.
Keväällä 1987 ARK 2001 toimitti Helsingin kaupunkisuunniteluviraston yleiskaavaostolle alueen kaupunkirakenteellisen idealuonnoksen suunnitelmat pienoismalleineen. Samalla esitimme käsityksemme, että Herttoniemen öljysatama-alue sopisi hyvin Miljöö 2000 – tavoitetutkimuksen koerakennusalueeksi.
Ehdotimme, että kaupunginosan valtasuonena toimiva kaareva puistokatu, meri kanavineen ja luonnon kallioisen maaston myötä syntyvät akselit jakaisivat kaupunkirakenteen osiin, joilla kullakin on selvästi oma luonteensa.
Seuraavat seitsemän erilaista miljöötyyppiä syntyivät oikeastaan Miljöö 2000:n viitesuunnitemaa tehdessä. Työstimme sitä samaan aikaan ja palaan siihen myöhemmin. Tuohon aikaan meillä oli vajavaiset tiedot maastosta ja alueen laajuudesta.
- Keskuskorttelit, jotka sijoittuvat keskusaukiosta pohjoiseen ja koilliseen
- Portaittain nousevat talorivit
- ”Kukkulakaupunki” Sorsaniemen kallion laella olevan aukion ympärille
- Kaupunkirivitalojen alue
- Pientalomaisten kerrostalojen korttelit yhtenäisine pihoineen ja kujineen
- Puistojen jäsentämät kerrostalokorttelit alueen länsiosassa
- Rakennusrivistö satama-alueen reunalla ja tornitalo kanavan suulla.
Seuraavassa kuvassa on Helsingin Sanomien artikkeli uuden alueen suunnittelusta (12.6.1987). Lehti julkaisi aiheesta myös pääkirjoituksen.
Luonnoksemme tueksi työstimme samaan aikaan alueelle myös MILJÖÖ 2000 -viitesuunnitelmaa. Menen siihen kohta erikseen.
Luonnoksemme Herttoniemen keskustan ja satama-alueen osayleiskaavaksi otettiin lähes sellaisenaan asemakaavatyön pohjaksi. Helsingin kaupungin kaupunginvaltuusto hyväksyi sen vuonna 1989. Kunnallisen kaavoitusprosessin byrokratiasta kertoo se, että tuo osayleiskaava sai lainvoimaisuuden vasta 1992.
Me eli ARK 2001 emme kuitenkaan saaneet enää osallistua alueen asemakaavoitusprosessiin, sillä Helsingin kaupunki vetosi kaavoitusmonopoliinsa. Asemakaavaosaston suunnittelijat halusivat tehdä sen yksin, TEKES:in ja ympäristöministeriön tutkimuksen “häiritsemättä”.
Monien tahojen tekemä mittava kehitystyö jäi näin viemättä käytäntöön.
Lisäksi 1990-luvun alun lama iski rakennusalaan ennennäkemättömällä voimalla ja urakoitsija vetäytyi hankkeesta.
Herttoniemen sataman rakennustyöt aloitettiin lopulta vuonna 1993 ja ne valmistuivat 2000-luvun alussa.
Lopulta alueella toteutuivat tekemämme osayleiskaavaluonnoksen suuret linjat eli kaupunkirakenteen keskeiset periaateratkaisut. Toisin kävi Miljöö 2000 – tavoitteillemme uudistaa rakennettua ympäristöä ja rakennusratkaisuja – ne unohdettiin kokonaan.
Miljöö 2000:n viitesuunnitelma syntyy
Viitesuunnitelmamme valmistui vuonna 1990. Se otettiin heräte- ja virikeaineistoksi Talonrakennuksen teknologiakilpailuun, johon palaan myöhemmin tässä artikkelissa.
Aloitimme viitesuunnitelman luonnostelun kuitenkin jo paljon ennen kuin saimme osayleiskaavan toimeksiannon. Kaavaehdotus ja viitesuunnitelma vaikuttivat siis toisiinsa. Kaavaehdotus antoi suunnittelulle realistiset puitteet. Toisaalta, kun kehitimme viitesuunnitelmaa, syntyi malleja rakennetun ympäristön tavoiteratkaisuille. Niitä oli mukana osayleiskaavaehdotuksen perusteluissa.
Viitesuunnitelmassa tutkimme sitä, miten asuntorakentamista voisi kehittää.
Viitesuunnitelman piti antaa ohjeita Miljöö -ohjelman koerakentamiselle, mutta kuten mainitsin, meidät suljettiin Herttoniemenrannan suunnittelusta pois.
Viitesuunnitelmassa esitimme kolmellatoista pitkälle luonnostellulla uudenlaisella rakennusratkaisulla ja niiden avulla muodostetulla kaupunkirakenteella, miten aluetta tulisi kehittää. Menen niihin kohta tarkemmin.
Inspiraation yhdeksi lähteeksi otimme Eero Valjakan piirroksen Italian Toscanasta.
Lähtökohtamme oli kaupunkirakenne ja sen antamat mahdollisuudet. Seuraava kuva havainnollistaa niitä. Herttoniemenrantaa ympäröivät vehreät alueet: Laajasalon Tulliniemi luonnonsuojelualueineen, Kulosaaren kartano, Kivinokan siirtolapuutarha ja mökkialueet sekä Herttoniemen historiallinen kartanonpuisto.
Alla ensimmäisessä kuvassa näkyvät maaston muodot osasta aluetta. Toisessa kuvassa on ensimmäinen kaupunkirakenteellinen luonnoksemme. Siihen vaikuttivat maasto, sijainti meren äärellä sekä liikenteen järjestelyt.
Mutta miksi teimme viitesuunnitelmaehdotuksemme vain osalle Herttoniemenrannan aluetta? Entä milloin kanava tuli suunnitelmiin mukaan?
Seuraavat kaksi kuvaa vuoden 1987 alusta ehkä kertovat sen. Viitesuunnitelmaa tehdessä saimme käyttöömme vajavaisen aineiston, vain osan Herttoniemen uudeksi kaupunginosaksi suunnitellusta alueesta.
Uskoakseni kaupunkisuunnittelun byrokratia vaikutti niin, ettemme saaneet riittävän ajoissa lupaa käyttää alueen kaikkia mahdollisuuksia.
Todennäköisesti myös maanomistusolot vaikuttivat. Suurin osa alueesta oli Helsingin kaupungin omistuksessa, mutta vuokrattu pois määräaikaisesti tai tilapäisesti, kuten kuva alla kertoo. Ilmeisesti näiden alueiden käytöstä ei oltu ajoissa sovittu.
Myös seuraava hahmotelma maaliskuulta 1987 rajautuu vain osaan Herttoniemen öljysatama-alueesta. Kuvan tekijät JJV ja MMa ovat todennäköisesti Jussi Vepsäläinen ja Mikko Mansikka ympäristöministeriöstä. Mansikka oli silloin ympäristöministeriön vs. osastonjohtaja.
Meren rannan muodot ja kanava esiintyvät ensimmäisen kerran 15.5.1987 päivätyssä osayleiskaavaluonnoksessa, josta nähtiin kuva aikaisemmin. Luonnoksessa ei ollut mukana yksityisomistuksessa olevia alueita. Se rajautui alueelle, jonka maaston muodot ohjasivat luontaisesti kaavan ratkaisuja.
Tässä vielä kaupunkikuvallinen idealuonnoksemme toukokuulta 1987:
Viitesuunnitelma ja tulevaisuuden rakennustapa
Miljöö 2000 -viitesuunnitelmassa esitimme suhteellisen pitkälle luonnostellut rakennus- ja asuntoratkaisut eri ympäristötyypeille. Ne tukivat toivottua ja tavoitteellista kaupunkitilaa. Vaikka esitimme ratkaisut vain osaan Herttoniemen öljysatama-aluetta, ne olivat vaivatta sovellettavissa koko alueelle, joka meille myöhemmin osoitettiin.
Kuvasimme ensin silloisen rakennustavan tekniset heikkoudet. Sitten siirryimme tulevaisuuden rakennustavan tavoitteisiin. Tämän kappaleen loppu koostuu lainauksista viitesuunnitelmasta.
Tulevaisuuden rakennustavan tulee sisältää ja sallia näitä ratkaisuja:
- Toiminnallisesti erilaisten kerroksien sijoittaminen samaan rakennukseen
- Pohjakerroksen tulee olla maksimaalisen joustavaa vyöhykettä maantasossa liikkuville ihmisille
- Erilaiset kerroskorkeudet samaan rakennukseen
- Portaaton ja etenkin vanhuksille ja liikuntaesteisille mahdollinen liikkuminen sisätiloissa ja sisätiloista ulkotiloihin
- Rakennusjärjestelmä on riittävän hieno- rakenteinen joustamaan toisaalta ympäristön ja maaston, toisaalta eri toimintojen erilaisiin vaatimuksiin.
- vaikka suora kulma ja tasopinnat ovatkin rakentamisessa vallitsevia, sallitaan myös niistä poikkeaminen
- julkisivun jäsentely ulos- ja sisäänvetoineen, esimerkkinä sisäänvedetty parveke, on mahdollista myös kantavien kantavien primäärirakenteiden välisellä osuudella
- välipohjien ja väliseinien äänieristys on nykyistä parempi
- käytetyt materiaalit eivät aiheuta haittoja terveydelle.
Tavoitteena on rakennustapa, jolle on ominaista rakennusosien suhteiden hienosäätö, yksityiskohtien detaljointi ja huolellinen viimeistely. Tavoitteena on oltava myös:
- LVIST-järjestelmien (lämmitys-, vesi-, viemäri-, ilmanvaihto-, sähkö-, tele- ja jätehuolto) sijoittaminen siten, että ne ovat helposti täydennettävissä, huollettavissa ja tarvittaessa vaihdettavissa.
- LVIST-tekniikan ulottaminen vaakasuunnassa käyttäjään saakka silloin kun se on toimintojen sujumisen kannalta perusteltua.
Tavoiteena tulee olla myös rakennusten ja koko ympäristön energiatalouden kehittäminen tasapainoiseksi systeemiksi – energiataseen ekologinen tasapaino.
Asetettujen tavoitteiden toteuttaminen merkitsee:
- Vaihtoehtoisten runkojärjestelmien kehittämistä, esimerkiksi pilari – laatta
- Vaihtoehtoisiin muotoihin ja ja materiaaleihin, kuten teräkseen, tiileen, ja puuhun perustuvien runkojärjestelmien kehittämistä
- Tarvittaessa oman “kerroksen” kehittämistä LVIST-järjestelmille
- Detaljoinnin ja artikuloinnin palauttamista rakentamiseen, esimerkiksi ikkunan puitteiden dimensiot ikkunan koon mukaan.
Energiatalouden tasapainon tavoittelu merkitsee:
- Rakennusten joidenkin toimintojen tuottaman energian hyväksikäyttöä rakennuksen jossakin toisessa osassa
- Passiivisen säädön käyttöä rakentamalla välittäviä rakenteita, kuten kuisteja ja viherhuoneita, jotka joustavat vuodenaikojen vaihtelun mukaan
- Luonnollisen ilmanvaihdon tutkimista koneellisen ilmanvaihdon vaihtoehtona samalla kasvattamalla huonetilojen volyymia eli käytettäviä ilmamääriä
- Kiinteistöjen jätehuollon kehittämistä, mikä puolestaan edellyttää lajittelun aloittamista jo kotitalouksissa – keittiöissä – ja tilanteesta riippuen rakennus-, tontti-, tai korttelikohtaista kompostointia sekä syntyvän biomassan ja energian talteenottoa ja käyttöä.
Tulevaisuuden rakennuskannan tulee olla rakennusteknisesti kestävää, sen tilojen tulee olla riittävän väljästi mitoitettuja, sen rakennusosien tulee olla helposti korjattavissa, täydennettävissä tai uusittavissa ja sen energian kulutuksen tulee olla tarkasti ohjattavissa.
Rakennus on paljon enemmän kuin pelkkä käytössä kuluva tuote. Se on aikaansa ja paikkaansa sidottu, pystyttämisensä ajankohdan kulttuurista vuosisatoja tuleville sukupolville kertova viesti!
Viitesuunnitelman asuinympäristöt ja rakennusratkaisut
Luonnostelimme 12 erilaista tavoitteellisen asuinympäristön muodostavaa rakennusratkaisua. Jokaista niistä arvioimme näiltä kannoilta:
- kaupunkirakenne ja -kuva
- talotyyppi
- asunnot
- tekninen kehitystyö
- rakentamismääräykset
Nimesimme nämä vaihtoehdot maaston muotojen tai talon ominaisuuksien mukaan: Atriumkerrostalo, Bulevarditalo, Kiipeilevä talo, Kujatalo, Käsityöläistalo, Nappulatalo, Porraspihatalo, Sivukäytävätalo, Sisäkatutalo, Sydänmuuritalo, Terassoituva talo ja Vuodenaikatalo.
Esittelen osan niistä nyt tarkemmin.
Atriumkerrostalo
Kaupunkirakenne ja -kuva: Talot rajaavat Saarikujan idästä ja välittävät Bulevardi- ja Käsityöläistalontalon suuret massat Kujatalon pienmiljööseen.
Talotyyppi: pistetalo, jossa varasto- ja installaatiovyöhyke erottaa asunnot porrashuoneesta ja rauhoittaa ne akustisesti pientalomaisen itsenäisiksi.
Asunnot: rakenteellisesti ja akustisesti itsenäiset asunnot kiertyvät suojatun iltapäiväaurinkoisen parvekkeensa ympäri.
Bulevarditalo
Kaupunkirakenne ja -kuva: Talo rajaa bulevardifasadina kukkulakaupunkia.
Talotyyppi: Vaaka- ja pystysuunnassa useihin erilaisiin vyöhykkeisiin jakautuva talo.
Toiminnot ja asunnot:
- 1-3 kerrokset: Liike-, toimisto- ja palvelutilat
- 4-6 kerrokset: 1-2 kerroksiset asunnot lasikatteisen sisäpihan varrella
- 7-9 kerrokset: Asunnot lasikatteisen sisäpihan varrella, yhteistilat energian kerääjät, jätteiden hyödyntäjät ym tekniset tilat.
Tekninen kehitystyö: Rakennuksen megastruktuuri, joka mahdollistaa kerrosten vapaan rakentamisen erilaisille pysty- ja vaakavyöhykkeille, kerrosten kevyet, mutta samalla hyvin eristävät välipohja- ja seinärakenteet, Puolilämpimien vyöhykkeiden siirrettävät lasiseinäjärjestelmät ja valoa läpäisevät lämmöneristeet.
Kujatalo
Kaupunkirakenne ja – kuva: Pienimittakaavainen, nousevaan rinteeseen rakennettu “kaupunki kaupungissa”.
Talotyyppi: 2-3 kerroksinen, tiukkaa kaupunkirakennetta kujien kahta puolta muodostava pihatalo.
Tekninen kehitystyö: Toteutus eri materiaalein kuten lasi, puu, teräs, tiili, betoni jne. Omatoiminen rakentaminen tonttia rajaavan palomuurin suojassa.
Käsityöläistalo
Kaupunkirakenne ja -kuva: Kaareva talo rajaa pohjoisen kukkulakaupungin aurinkoisen keskusaukion, Miljöötorin.
Talotyyppi: Pohjakerroksessa torin tasossa kästyöläisverstas- ja palvelutiloja. Ylemmissä kerroksissa käsityöläisten asunnot.
Tekninen kehitystyö: Rakennusrungon kaarevan muodon taloudellinen toteuttaminen. Tilakokeen teknisten edellytysten luominen.
Vuodenaikatalo
Kaupunkirakenne ja -kuva: Vapaana seisovat ja nauhaa muodostavat pistetalot.
Asunnot: Kuutiomainen talomassa, jossa porrashuonetta kiertävät installaatio ja märkätilavyöhyke ja vaippavyöhyke, joka muodostuu vuodenaikojen ehdoilla käytettävistä parvekkeista, viherhuoneista ja pohjoissivulla varastoista.
Tekninen kehitystyö: Kevyet rakennejärjestelmät ja tilaelementtijulkisivut, jotka sisältävät kytkentävalmiin LVIS-järjestelmän.
Porraspihatalo
Kaupunkirakenne ja -kuva: Talot rajaavat meripuistoa ja bulevardia sekä sulkevat kukkulakaupungin etelästä. Syntyy tilasarja Meripuisto – Bulevardi – rakennusten välinen korttelipiha – sisäpihat.
Talotyyppi: Intiimi, porrassyötöltään tehokas pienkerrostalo, jonka kolmessa kerroksessa kussakin 6-10 asuntoa ryhmittyy yhteisenä porrashuoneena toimivan katetun sisäpihan ympärille.
Asunnot: Kapean rakennusrungon erikokoiset asunnot avautuvat sekä ulos että sisäpihalle.
Tekninen kehitystyö: Asuntojen äänieristys sisäpihalle, sisäpihan ilman laatu ja luonnollisen ilmanvaihdon mahdollisuus. Sisäpihan lasikate ja sen avattavuus. Kattotason yhteiskäyttöisten tilojen ja viherhuoneiden rakenteet.
Kiipeilevä talo
Kaupunkirakenne ja -kuva: Talo rajaa iltapäiväaurinkoon suuntautuvana seinänä metrolta kukkulakaupunginosan keskeiselle aukiolle nousevaa metrokujaa.
Talotyyppi: Pituussuunnassa joustavasti nousevaa rinnettä myötäilevä lamellitalo.
Asunnot: Maaston muotoja noudattava rakennusrunko tekee mahdolliseksi luontevasti asunnon erilaisten tilojen sijoittamisen omille tasoilleen ja näin syntyvät 1-3-tasoiset split-level-asunnot ja vaihtelevan korkuiset huonetilat.
Tekninen kehitystyö: Rakenteen laatat ovat jatkuvasti eri tasoilla. Rakennusrungon poikittaisten kantavien seinien oikeiden jännevälien määrittely. Uudenlaiset asuntojen tasoerojen helpotustekniikat.
Viitesuunnitelmassa oli mukana myös Tornitalo, joka sai jonkin verran kritiikkiä osakseen. Nyt yli 40 vuoden jälkeen on helppo todeta, että Suomen suhteellisen tasainen luonto ja rakennettu ympäristö eivät kaipaa ylikorkeita rakennuksia. Korkeat tornitalot suorastaan pilaavat lähiympäristönsä ja ikävä kyllä myös paljon laajemman alueen.
Urakoitsijoiden toiveet toteutuivat
Esittämiämme ratkaisuja ei otettu käyttöön, vaan kaupunkisuunnitteluviraston kaavoitusosasto päätyi 1970-luvulta peräisin oleviin asuntoratkaisuhin – rakennusurakoitsijoiden toiveiden mukaisesti.
Näin unohdettiin 1950- ja 60-lukujen pääsääntöisesti kapeat, kahteen suuntaan avautuvat asunnot, joita oli kaksi tai kolme porraskerroksessa. Rakennusrungot syvenivät ja yhteen portaaseen ahdettiin enemmän asuntoja.
Tilanne on vain pahentunut tuon jälkeen. 2020-luvulla yhdelle porrastasanteelle on tungettu pahimmillaan lähes kymmenen asuntoa. Makuuhuoneissa ei pienissä asunnoissa aina ole ikkunoita. 2010-luvun lopulla grynderien voitot olivat 30 – 40 prosenttia, yksittäistapauksissa jopa yli 50 prosenttia (Rakennuslehti 26.4.2019).
Mukana oli 15 ammattilaista ja opiskelijaa
Miljöö 2000 -tavoitetutkimuksen ja viitesuunnitelman tekoon osallistuivat Ark 2001 -triomme lisäksi eri vaiheissa seuraavat henkilöt:
- Arkkitehdit Lotta Kari-Pasonen, Aarno Passoja ja Ulpu Tiuri.
- Tietotekniikan sovellutukset: Hannu Lunkka ja Matti Pöyry.
- Arkkitehtiopiskelijat Tommi Grönlund, Vesa Heikkinen, Merja Heino, Iiro Mikkola, Petteri Nisunen, Tiina Rasi ja Jaakob Solla.
Torsoksi jäänyt teknologiakilpailu
Helsingin kaupunki päätti yhdessä TEKESin ja Ympäristöministeriön kanssa järjestää vuosina 1990-91 Herttoniemen aluetta koskevan ”Rakentamisen teknologian kehittämiskilpailun”.
Tavoitteena oli tehdyn kehitystyön vieminen käytännön rakentamiseen. Kaupunki osoitti teknologiakilpailun kohteiksi Herttoniemestä kolme tonttia rakennusoikeuksineen.
ARK 2001 -arkkitehtiryhmämme ei saanut osallistua teknologiakilpailuun, koska olimme olleet niin paljon mukana koko kehityshankkeen ideoinnissa ja valmisteluissa.
Teknologiakilpailua edelsi suuren suosion saanut, hyvin valmisteltu seminaari ulkomaisine luennoitsijoineen. Mukana oli muun muassa hollantilainen avoimen rakentamisen kehittäjä, arkkitehti Frans van der Werf. Seminaarin jälkeen saattoi ilmoittautua osoitettujen tonttien rakentamisesta käytävään kilpailuun. Edellytyksenä oli, että kukin kilpailija perustaa kehitystyöryhmän, jossa on monipuolisesti mukana rakentamisen kehittämisen eri osapuolia.
Kilpailun ohjelmassa sanottiin, että kilpailijoiden tuli esittää tonteille suunniteltu rakentaminen niin, että se toteuttaisi Miljöö 2000 -tutkimuksen tavoitteet. Tämä jäi kuitenkin sanahelinäksi eikä kilpailun tuloksissa näkynyt tavoitteista merkkiäkään.
Alla olevassa kuvassa näkyy Miljöö 2000:n rakenneratkaisujen periaatteita: Avoimen maantasokerroksen päällä voi olla toimitiloja, niiden päällä asuntoja ja ylinnä esimerkiksi aurinkoenergiatekniikkaa. Teknologiakilpailussa ratkottiin lopulta vain vasemmalla näkyviä pienempiä yksityiskohtia.
Kilpailuun osallistui peräti 81 työryhmää. Kolme tonttia sai sinänsä hyvät ratkaisut. Ne esittivät muutamia uudenlaisia teknisiä yksityiskohtia, vaikka ne eivät muuten juurikaan kehittäneet rakentamisen teknologiaa. Osa näistä pienistä yksityiskohta-ehdotuksista myös rakennettiin.
Teknologiakilpailu typistyi siis vaatimattomaksi tekniseksi kokeiluksi. Miljöö 2000 -työn suuri tavoite, kytkeä yhdyskuntarakenteen ja rakentamisen teknologian kehitys toisiaan tukevaksi, uudenlaista ympäristöä ja uudenlaista rakentamista tuottavaksi kokonaisuudeksi, jäi toteutumatta.
Miljöö 2000 -hanke jatkui tästä huolimatta TEKES:in ohjelman taustalla aina noin vuoteen 1994 asti.
Miljöö 2000 johti lukuisiin julkaisuihin ja raportteihin:
Hanke sai myös suurta huomiota varsinkin Helsingin Sanomissa. Seuraavassa kuvassa on listattuna median artikkeleita:
On hyvä muistaa, että Miljöö 2000 -projektin oli aikansa lapsi. Tuolloin, 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa ilmastonmuutos, lajikato ja kiertotalous olivat kyllä tiedossa, mutta niitä ei painotettu kuten nyt.
Koko TEKES:in talonrakentamisen teknologiaohjelma tehtiin aikana, jolloin Suomi keskittyi ennen muuta betonielementtirakentamisen kehittämiseen – muun muassa TEKES:in, Partekin ja valtiovallan toimesta. Esimerkiksi puun käytön tukemista on vaikea löytää Miljöö 2000 tavoitteista. Kyllä se siellä on, mutta ei kovin esillä!
Nyt siirryn Miljöö 2000 -hankkeen viimeiseen raporttiin.
Raportti asuntorakentamisen muutoksista
Vuonna 1991 teimme viitesuunnitelman täydennykseksi “Asuntorakentamisen muutos – Miljöö 2000 -projektin raportin” (Ympäristöministeriön selvitys 7/1991).
Halusimme selkeyttää Miljöö 2000 -hankkeen monien osaohjelmien ja niistä tehtyjen raporttien sanomaa. Lähihistorian kehityksen ja Miljöö 2000 – työn kokemusten pohjalta etsimme käytännön vastauksia ihmisten tarpeiden myötä muuttuviin asumisen haasteisiin.
Määrittelimme selvityksessä tavoitteita tulevaisuuden asuntorakentamiselle ja johdimme niistä vaatimuksia rakennustavalle- Pyrimme siis hahmottamaan käsitystä teollisen rakentamisen kolmannen sukupolven teknologiasta ja sen toteutustavoista.
Arvioimme myös tulevaisuuden rakennustavan tiellä olevia esteitä ja niiden poistamismahdollisuuksia. Lopuksi esitimme vetoomuksen sellaisen asuntorakentamisen puolesta, joka kykenee vastaamaan muutoksiin.
Selvityksen kirjoittajina oli ARK 2001 -työryhmämme sekä sekä arkkitehdit Hille Kaukonen ja Ulpu Tiuru. Ympäristöministeriön puolelta mukana oli Jussi Rautsi.
Selvityksessä on viisi osa-artikkelia:
- I Muutos, kirjoittanut Pertti Solla
- II 1900-luvun kerrostaloasumisen historiikki, kirj. Hille Kaukonen
- III Tavoitteet tulevaisuuden asumiselle, kirj. Ulpu Tiuri ja Pertti Solla
- IV Vaatimukset tulevaisuuden rakennustavalle, kirj. Ulpu Tiuri ja Eero Valjakka
- V asuntosuunnittelun kehittämisen edellytykset, kirj. Jaakko Laapotti.
Osiin III ja IV liittyvät ratkaisuesimerkit luonnostelivat Ulpu Tiuri ja Eero Valjakka.
Raportin englanninkieliset tekstit kirjoitti ympäristöneuvos Jussi Rautsi, saksankieliset minä.
Tämä on mielestäni sisällöllisesti paras Miljöö 2000 -raporteista, vaikka siitä puuttuukin tärkeä koerakentamisohjelma.
Nostan selvityksestä esiin muutaman kohdan. Lihavoinnit minun.
Vuonna 1987 käynnistyneen Miljöö 2000 – projektin tehtävänä oli hyvää kaupunkiympäristöä synnyttävien uusien arkkitehtonisten ja toiminnallisten ideoiden, rakennusratkaisujen esittäminen teknisen kehityksen suuntaamista varten. Projektissa on keskitytty asuinkerrostaloihin, koska niiden merkitys rakennetun ympäristön muotoutumisessa on ja tulee olemaan keskeinen.
Keskustelu kestävästä kehityksestä asuntorakentamisessa oli Miljöö 2000 – projektia aloitettaessa vasta alullaan. Me pyrimme tässä raportissa täsmentämään varsin epäselvää käsitystä siitä, mitä kestävä kehitys merkitsee käytännössä asuntojen rakentamisessa. Esimerkiksi miten rakennuksen eri järjestelmiä voitaisiin ohjata ja vaihtaa kestävää kehitystä tukeviksi.
Keski-Euroopassa ja ennen muuta Hollannissa virinnyt ja kehittynyt ns. avoin rakentaminen jo 1970-luvun alusta alkaen. Se pyrkii edistämään sitä, että tuleva asukas voi vaikuttaa oman asuntonsa suunnitteluun ja rakentamiseen.
Kun selvityksessä arvioidaan vaatimuksia tulevaisuuden rakentamiselle, vertaillaan kriittisin tarkasteluin perinteistä rakennustapaa ja ja nykyistä modernin elementtitekniikan ja koneellisen ilmanvaihdon rakennustapaa.
1990-luvun alussa arkkitehti Maija Kairamo vertaili perinteistä ja silloista rakentamistapaa näin:
Perinteinen rakennustapa
- Seinärakenne: Kalkkimaalaus, rappaus, tai tiili tai kivimuuraus, mahd. sora- ja irtokivitäyte, rappaus, kalkki tai liimamaalaus. Suuri lämpökapasiteetti, pystyy varastoimaan ja luovuttamaan myös kosteutta.
- Kattorakenne: Liimaväri, rappaus, mahd. stukkokoristelu, palkisto ja raskas eristekerros, sammal-savi, palolattiana tiili tai hiekka.
- Lattiarakenne: Lankku- tai kivilaatta, palkisto, raskas eriste, tiiliholvaus, joka ennen kaikkea keventää rakennuksen massaa ja muodostaa samalla kellarin.
- Kellariholvi: maalattia, jonka happea kuluttava ja hiilidioksiidia tuottava bakteerieliöstö tuottaa vähähappisen kellari-ilmaston, muu orgaaninen elämä on hidasta, ei yhtään tai vähän lahottajia. Myös juurekset säilyvät nahistumatta ja pilaantumatta ilman myrkkyjä.
- Kattamismateriaali pitää vettä, mutta saumat esim. kittamattomat peltisaumat päästävät lävitseen höyrypaineen veden. Ullakkotilassa ei vaaraa kondenssi-ilmiölle.
- Välipohja: Tuuletettu seinään tai savupiippuun rakennetuin hormein.
- Ikkunapuitteet ja karmit: Hitaasti kasvanutta valikoitua ydinpuuta, joka hoidettuna kestää satojakin vuosia. Välipuite ruutuihin jaetussa ikkunassa profiilit sekoittavat ikkunavälin ilmankierron; ikkuna on lämpötaloudellisesti suuriruutuista parempi. Suhteiltaan pystysuorassa ikkunassa helpommin lahoavien vaakarakenteiden osuus on pieni suhteessa koko ikkunan rakenteisiin.
- Koko rakennuksen ilmanvaihto tapahtuu rakenteiden läpi “hengittämällä” ja luonnollisella ilmanpaineelle toimivan ilmahormiston avulla. Luonnollisen ilmanpaineen takia rakenteisiin kohdistuvat rasitteet ovat vähäisiä.
- Katupinnat läpäisevät vettä, esim. nupu- tai noppakiveys. Pohjavesi pysyy korkealla. Kasvisto rakennetun ympäristön lomassa kukoistaa ja parantaa ilmaston laatua. Puiset paalurakenteet säilyvät kunnossa ja maan kantokyky pysyy muuttumattomana.
Nykyinen rakennustapa (1990-luku):
Moderni rakennustekniikka on eristystekniikkaa: Kosteus- lämpö- ja ilmatiiviit sandwich-rakenteet on kokoonpantu erilaisista materiaaleista, joiden toiminta edellä mainittujen luonnonilmiöiden suhteen on erilainen. Näiden kompleksisten rakenneyhdistelmien sisään muodostuu kondenssipintoja.
Suuret tasaiset kattopinnat: Suuri höyrynpaine rasittaa rakenteita jatkuvasti.
Monta kellarikerrosta ja suuret kaivutyöt aiheuttavat sen, että rakennettujen alueiden pohjavesi alenee ja pintavedet on johdettava viemäriin. Vesipaine- eristäminen tulee välttämättömäksi.
Koneellisen ilmanvaihdon sisäänotto ja ulospuhallus.
Rakennuksessa vallitsee keinotekoinen ilmanpaine ja keinotekoinen ilmavirtausten nopeus osittain siksi, että rakenteista johtuvat epäterveelliset kaasut ja säteily pitää poistaa riittävän tehokkaasti. Tämä tuntuu vetona ja meluna. Ilmanvaihtokanaviin kehittyy omat bakteeriviljelmänsä (esim. laitostaudit sairaaloissa).
Modernissa miljöössä kasvit ovat vain visuaalinen dekoraatio. Ne kasvavat ruukuissa ja tarvitsevat keinokastelua tai tekokukkia. Moderni rakennustekniikka estää veden luonnollisen kiertokulun ja aavikoituminen etenee siten myös taajaan rakennettujen alueiden irtautuessa luonnon kiertokulusta.
Öljyn, metallien ja metalleista valmistettujan koneitten ja varusteiden osuus modernissa rakentamisessa on korkea. Laitteet vaativat jatkuvia käyttökustannuksia ja jatkuvaa huoltoa. Ne ovat helposti vaurioituvia ja riippuvaisia häiriöttömästä energian saannista. Keinotekoisen ilmanpaineen takia kaikki rakenteet ovat jatkuvan rasituksen alaisia.
Rasitus tuottaa vaurioita – rakenteet ovat lyhytikäisempiä kuin klassisen rakennustekniikan tuotteet. Esim. keskiaikaiset kivikirkot tai 300 – 400 vuotta vanhat paanukirkot. Nykyaikaisten rakenteiden korjaaminen tulee olemaan mutkikasta, kenties mahdotonta.
Onko moderniin rakennustekniikkaan perustuva rakentamistapa pitkällä tähtäyksellä taloudellisesti mahdollista? Mitä keinotekoinen ilmasto tekee ihmisen terveydelle?
Pitkälti Maija Kairamon mielipiteisiin yhtyen esitimme niiden rinnalle Miljöö 2000 – työn aikana syntyneitä tulevaisuuden rakentaḿistapoja.
Seuraava kuva näyttää yhden tulevaisuuden rakennustavoista: integroitu kaupunkitalo viitesuunnitelmamme Bulevarditalossa:
Kahden asiantuntijan arviot
Nyt kurkistan kahden asiantuntijan kahteen arviointiin, ensiin TEKESin isosta talonrakennusohjelmasta ja sitten Miljöö 2000- projektista.
Arvioinnit ovat vuodelta 1992. Tuolloin ARK 2001 -työmme oli tehty, vaikka koko TEKESin talonrakennusohjelma ei ollut vielä täysin päättynyt.
Arvioinnit teki kaksi rakennusalan vaikuttajaa, professori Antero Kallio ja vuorineuvos Kauko Rastas. Rakennusliike Polarin toimitusjohtaja Kauko Rastaan tunsinkin ja tapasin häntä useita kertoja 1960-80-luvuilla.
Koko TEKES:in ohjelmaa arvioidessaan Kallio ja Rastas suosittelivat rakentamisen tutkimuksen kehittämistä entistä enemmän yhteiskunnallisten reunaehtojen mukaisesti sekä vastaamista kansainvälistymisen mukanaan tuomiin uusiin haasteisiin.
Tässä on kiinnostava ote TEKES-ohjelman arvion johdannosta:
”Koska 1980-luvun loppupuolella rakennusalalla vallitsi jälkikäteen arvioituna katteeton nousuhuuma, otettiin Talonrakentamisen teknologiaohjelman tavoitteiksi ehkäpä hieman liian kunnianhimoinen kokonaan uuden talonrakennusprosessin kehittäminen.”
Miljöö 2000 -hankkeen kannalta olennainen lause löytyy Kallio & Rastaan tiivistelmästä. Yksi heidän keskeisistä suosituksistaan oli tämä: Laajennetaan MILJÖÖ 2000 – projektin koerakennusohjelmaa.
Kallio ja Rastas arvioivat myös ohjelmaan kuuluneita 16 projektia. Heidän mukaansa teknologiaohjelmaan ei sisältynyt erinomaisesti onnistuneita, mutta ei myöskään täysin epäonnistuneita projekteja. Parhaiksi he arvioivat RATA 2000- ja Laatu-projektit.
Kallio & Rastaan arvio Miljöö 2000:sta
Arvionsa alussa Kallio & Rastas listaavat Miljöö 2000-projektin avainsanat: Kaupunkiympäristö, rakennusratkaisut, toimintokohtainen suunnittelu, tarpeista johdettujen teknisten ratkaisujen kehitystyö, koesuunnittelu ja koerakentaminen.
Tässä on heidän arvionsa tiivistettynä (lihavoinnit minun):
Projektissa on teknisen kehityksen lähtökohdaksi otettu ihminen muuttuvine tarpeineen ja jatkuva yhteiskunnallinen ja teknologinen muutosprosessi. Projektiin liittyi teknologiakilpailu, jossa yritykset kehittivät muutostarpeet täyttäviä teknisiä ratkaisuja. Ne koerakennetaan aikanaan Helsingin Herttoniemessä.
Käsityksemme mukaan Miljöö 2000-projektissa on merkittävintä se, että se pyrki vauhdittamaan koerakentamista, jota tähän mennessä on toteutettu liian pienessä mittakaavassa. Projektissa esitettyä kehitystyötä ja siihen liittyvää koerakentamista vaivaa liian pieni volyymi ja liian lyhyt aikajänne, jotka ovat tähänkin asti olleet koerakentamisen perusongelmia. Tähän arvioon yhtyivät yritysjohtajat.
Jotta koerakentamisesta olisi todella hyötyä rakentamisen kehittämisessä, volyymin pitäisi olla vähintään viisin-, mieluummin kymmenkertainen.Tämä edellyttäisi huomattavasti pidempää aikatauluja väliarviointeineen ja johtopäätöksineen, jotta vaatimussystematiikan, tuoteosatoimitusten ja toistuvuustekijöiden vaikutuksesta saataisiin luotettavaa palautetta.
Koerakentamiskohteissa olisi sovittava uusien tuotteiden ja menetelmien kokeilusta aiheutuvien riskien jakamisesta rakennuttajan, urakoitsijoiden ja tuoteosatoimittajien kesken. Mikäli riski jää vain urakoitsijan kannettavaksi, tulokset jäävät vähäisiksi.
Kaavoitusvaihtoehtojen vaikutus kustannuksiin kuuluisi yhtenä oleellisena tutkimusalueena tällaisen tutkimuksen piiriin. Sen sijaan tietotekniikkaan liittyvien tutkimustulosten testaaminen tulee suorittaa jatkuvana toimintana yritysten sisällä ja kesken. Erityistä koerakentamista se ei edellytä.
Tähän sanoisin, että kysymys ei ollut yksinomaan kustannuksista, vaan siitä, että yhteyttä tutkimuksen ja toteutuksen välille ei syntynyt.
Kallio ja Rastas myös kaunistelivat tilannetta kaavioitusbyrokraattien eduksi. Nämä kieltäytyivät käyttämästä hyvällä alulla olleita Miljöö 2000 -tutkimusten tuloksia. Tekemämme työ sivuutettiin lähdeaineistoksi Talonrakennuksen teknologiakilpailuun. Epäilen, että moni kilpailun osallistujista ei noita liitteitä edes lukenut.
Oli kuitenkin hyvä palauttaa mieleen Kallio & Rastaan painotus: koerakentamista tarvitaan ehdottomasti ja riittävän suuressa mittakaavassa. Koerakentamisen merkitystä osoitimme myös Bauhaus-tiimimme töillä, esimerkiksi Erfurtin vanhan keskustan eheyttämisprojektissa vuonna 1985. Seuraava kuva on tuosta hankkeesta.
Paremman asumisen puolesta
Lopetan tämän artikkelin ytimekkäisiin teeseihin, jotka löytyvät vuoden 1991 raportistamme asuntorakentamisen muutoksista.
Ajatuksia asumisesta eli vetoomus paremman kerrostaloasumisen puolesta:
Yhä useammat ja yksityiskohtaisemmat normit säätelevät asumista.
Tämä tie on kuljettu loppuun!
Koko rakennelma on purettava.
On pohdittava asumisen filosofiaa.
Asukkaille on esitettävä vaihtoehtoisia ratkaisutapoja.
On ymmärrettävä, miten asukas haluaa asua.
Tämän ymmärtävä arkkitehti suunnittelee asukkaan toiveiden mukaisen asunnon.
Teknologian on oltava niin kehittynyttä, että edellä sanottu toteutuu.
Rakentamisen ja erityisesti asuntorakentamisen korkea laatu voi mielestäni toteutua vain, jos tavoitteet asetetaan kyllin korkealle. Miljöö 2000- ja RATA 2000-projektit yrittivät tätä aikanaan.
Jos mukana on ilman asianmukaista lupaa julkaistuja kuvia, pyydämme ottamaan yhteyttä sähköpostitse. Kuvat poistetaan tarvittaessa.
