“Bernd Grönwaldin kuolema (28.1.1991) on herättänyt järkytyksen lisäksi myös kysymyksiä.
Moni tunsi hänet pitkältä ajalta ystävällisenä ja avomielisenä ihmisenä – mutta myös SED-puoleen “virkailijana” sekä DDR:n rakennusakatemian varapuheenjohtajana, joka vaikutti olevan matkalla vielä korkeampiin asemiin. Ristiriita ihmisen ja hänen poliittisen roolinsa välillä on askarruttanut niin DDR:n vaihtoehtoliikkeitä kuin läntisiäkin tarkkailijoita.
Grönwaldin persoonaa ja hänen kuolemansa taustoja voi avata esimerkiksi katsomalla tapahtumia, jotka liittyivät DDR:n rakennusakatemian 57. täysistunnon valmisteluun vuonna 1989. Tätä istuntoa ei lopulta pidetty.
Grönwald oli vastuussa istunnon valmisteluista. Hän sai järjestäjiin mukaan BdA:n eli DDR:n arkkitehtien liiton sekä laajan verkoston rakentamisen ja yhteiskunnan eri saroilta.
Grönwald sai keväällä 1989 vihjeitä monista ongelmista: DDR:n rakennustuotanto oli selvässä laskusuunnassa, esiintyi materiaalien tuhlausta ja myös ympäristöongelmia, kuntien sosiaaliset ja talousongelmat pahenivat ja työolot rakennuksilla olivat kehnot. Weimarissa pidettiin kesäkuussa 1989 viides kansainvälinen Bauhaus-konferenssi. Siellä monet rakennusalan edustajat sanoivat avoimesti, että vastuullisuuden rajat oli selvästi ylitetty. He vaativat välittömiä poliittisia päätöksiä.
Vielä elokuussa 1989 Grönwald oli siinä käsityksessä, että rakennusakatemian täysistunto voisi vaikuttaaa näihin poliittisiin päätöksiin. Hän luotti siihen, että SED-puolueen 12. puoluekokouksen valmistelut johtaisivat kohti rakentamisen- ja aluesuunnittelun uutta 90-luvun strategiaa.
Kesällä 1989 Grönwald kannatti yhteistyötä Saksan liittotasavallan kanssa, mikä johti ankariin välienselvittelyihin ja “varjonyrkkeilyyn” Stasin kanssa. Tätä Grönwald kuvasi kirjeessään rakennusakatemian puheenjohtajalle syyskuussa 1989 “lähes sietämättömäksi”.
Grönwald oli suorasukaisesti edistänyt itä-länsi-yhteistyötä, muun muassa Venetsian yliopiston ja Länsi-Berliinin Bauhaus-arkiston kanssa. Tästä syystä häntä oli vuosien ajan tarkkailtu epäillen ja rajoitettu. Hänelle oli varmasti erityisen raskasta kokea, kuinka hänen aikaisemmat vastapelurinsa unohtivat pikavauhtia erimielisyytensä ja muuttivat uuden Saksan vallan kammareihin Saksojen yhdistymisen jälkeen.
Niinkin myöhään kuin syyskuussa 1989 erilaiset keskusteluelimet hylkäsivät rakennusakatemian täysistunnon selonteon kaksi luonnosversiota. Niiden empiirinen ja analyyttinen todistelu, jonka mukaan pikainen suunnan muutos oli välttämätön, torjuttiin “positivistisena”. Selonteko muuttui tyyliltään: Monipuolinen ja yksityiskohtainen tilannekatsaus sai antaa tilaa keinotekoisemmalle saavutusten katsaukselle. Kriitikot moittivat selonteon taustapapereita sinisilmäisyydestä ja toiveajattelusta. Näitä kriitikoita löytyi myös rakennusakatemian sisältä. Pyrkimykset puhua “suuresta arkkitehtuurista”, tyylistä tai luoda visiota 90-lukua varten piti lopulta kokonaan hylätä “maan yleisen tilanteen takia”. Grönwald halusi vielä tehdä yksin kolmannen luonnosversion ja vastata siitä henkilökohtaisesti, mutta valmistelukomitean päättäjät torjuivat ajatuksen.
DDR:n 40. vuosipäivän aattona 5.10.1989 Grönwald sai rakennusministeri Wolfgang Junkerilta tiedon, että 27.10. suunniteltu täysistunto perutaan. Hän laati saman tien ministerille ja rakennusakatemian puheenjohtajalle protestikirjoituksen, jossa hän sanoi “vetävänsä henkilökohtaisia johtopäätöksiä tulevien töidensä kannalta”. Hän tuki avoimesti Prenzlauer Bergin asukastoimintaa ja instituuttinsa nuoria ihmisiä, jotka noina päivinä seisoivat Getsemane-kirkolla kynttilöiden kanssa.
Grönwald tapasi rakennusministerin pyynnöstään 11.10.89. Hän sai pettyneenä selville, että Junker ei ollut saanut tiedokseen mitään täysistunnon valmisteluun liittyvistä materiaaleista. Ministeri ryhtyi innottomasti tekemään korjauksia. Tätä seuraavina päivinä tapahtumat etenivät vyöryen. 30.10.89 Grönwald esitti “maan kaupunkirakentamisen ja arkkitehtuurin johtavana tiedemiehenä” SED:in keskuskomitean 10. kongressille vaatimuksen siitä, että puolueen ja hallituksen tulisi ryhtyä välittömiin toimiin. Rajoitetun asuntorakentamisohjelman sijaan tarvittaisiin monipuolinen kaupunkirakentamis-, kehittämis- ja tukiohjelma, jossa vastuu annettaisiin paikallisille toimijoille ja kansalaisille taattaisiin mahdollisuudet demokraattiseen osallistumiseen. Monien muiden toimien lisäksi Grönwald ehdotti, että kaupunkirakentamiselle luotaisiin lainsäädäntöä.
Grönwald esitti siis rakennuspolitiikan isoa käännöstä. Sen lisäksi hän ehdotti pikaisia toimia, kuten maan muiden kaupunkirakennuskohteiden työläisten palkkojen nostamista Berliinin tasolle sekä kaupunkirakentamisen suosimista rakentamattoman ympäristön rakentamisen sijaan.
Seurasi viikkojen ankaraa työtä, istuntoja ja keskusteluja sekä yöllisiä kokouksia kaupunkirakentamisen ja arkkitehtuurin instituutissa. Näin rakennusakatemian 57. täysistunnon valmistelut ja eritoten tulevaisuustutkimuksen valmistelutyö johtivat vähitellen konseptiin kaupunkien kehittämisen tutkimuksesta.
Grönwaldin kirjeestä 15.11.89: “Se, uudistuuko sosialismi maassamme – tai pikemmin, saako se uuden mahdollisuuden – on täysin epävarmaa, koska siihen vaikuttaa niin moni seikka. Moni asia on vapauttavaa, myös minulle, moni taas katkeroittavaa ja niin ikävää, ettei sitä voi enää hyväksi saada.” Grönwald myönsi myös, että hänen johtamistaitonsa ja täysistunnon rooli eivät auttaneet tosiasioiden selvää julkilausumista ja selkeiden muutosten vaatimista (esitelmä täysistunnossa 8.12.89).
Seurasi hektinen aika, jolloin yhteiskunnallinen muutos eteni omaa tahtiaan, premissit muuttuivat päivittäin ja periaatteelliset pohdinnat jäivät poliittisten tapahtumien jalkoihin. Vuoden kestänyt prosessi tapahtui ikään kuin pikakelauksella. Kaikissa vaiheissa asiaan kuului intensiivistä työskentelyä, vastakkainasetteluja ja henkilökohtaisia hyökkäyksiä.
Rakennusakatemian väliaikainen työvaliokunta epäili Grönwaldin henkilökohtaisia amibitioita. Lisäksi muut instituutit ymmärsivät häntä väärin: Ne käsittivät tärkeilyksi ja syrjäyttämisyritykseksi sen, kun Grönwald vaati, että hänen edustamansa kaupunkirakentamistiede olisi yhteiskunnallisen uudistumisen etujoukkona.
Grönwaldia syrjittiin ja jarrutettiin systemaattisesti. Instituutissa nuristiin johtajasta, joka ei saa tahtoaan läpi keskuskomiteassa, ei ilmeisesti enää nauti “luottamusta” ja on fyysisesti täysin uupunut. Johtajan paikka laitettiin auki ja Grönwaldia kohdeltiin kuin sosiaalitapausta.
Moni Grönwaldin ystävä ja vihollinenkin tarjosi apuaan, mutta liian myöhään. “Tähän asti olen taistellut niin hyvin kuin osasin. Se oli kuitenkin myöhäistä – mikä oli katkera oppi monelle meistä” (Grönwaldin kirje 15.11.89).
Grönwaldin henkilökohtainen päätös traagisine seurauksineen ansaitsee arvostusta ja velvoittaa kaikkia elossa olevia toiminaan yhä voimakkaammin itsearvioinnin, solidaarisuuden ja yhteistyön hyväksi!”
Jos mukana on ilman asianmukaista lupaa julkaistuja kuvia, pyydämme ottamaan yhteyttä sähköpostitse. Kuvat poistetaan tarvittaessa.
