CIAM:in perinnettä seurasivat 1980-luvun IKAS / ICAT -kongressit, joissa olin useimmissa mukana. Ne ovat suotta jääneet historian hämärään ja haluan paikata tätä puutetta.
Tämä artikkeli perustuu pitkälti minulla oleviin, Jos Weberin saksankielisisiin muistioihin ja raportteihin IKAS / ICAT -yhteistyöstä.
IKAS / ICAT -kongressit olivat kahden merkittävän kansainvälisen uran tehneen arkkitehdin, Jos Weberin ja Frei Otton ideoimia ja organisoimia tapaamisia. Kaikkiaan kuusi kongressia tai tapaamista pidettiin vuosina 1981-89. Olin paikalla neljässä niistä, vuosina 1984-89.
Lyhenne IKAS / ICAT tulee saksan- ja englanninkielisistä nimistä: Internationaler Kongress: Architektur und Stadtplanung (IKAS) ja International Congress: Architecture and Townplanning (ICAT). Suomeksi siis: Arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun kansainvälinen kongressi.
Jos Weberin esittelin jo lyhyesti CIAM-kongresseista kertovan artikkelin alussa, mutta palaan häneen tässä artikkelissa tarkemmin. Hän on pääkuvassa vasemmalla. Keskellä on arkkitehti Frei Otto, jonka työt olen maininnut muutamassa muussa artikkelissa ja josta kerron kohta lisää.
Pääkuvassa oikealla on Hubert Hoffmann (1904-1999). Hän kuului IKAS/ICAT-järjestön valmistelutyöryhmään ja osallistui aktiivisesti sen toimintaan.
Hoffmann opiskeli Bauhausissa vuosina 1926-30 kaikkien sen kolmen johtajan eli Gropiuksen, Meyerin ja Mies van der Rohen aikoina. Hän oli mukana CIAM-järjestössä. Sen vuoden 1933 Ateenan-laivakongressissa Hoffmann oli mukana tekemässä Dessaun kaupungin tulevaisuutta kartoittavaa kehuttua ja laajaa analyysia.
Hoffmann kutsuttiin vuonna 1959 kaupunkisuunnittelun professoriksi Grazin teknilliseen korkeakouluun. Eläkkeelle jäätyään hän toimi aktiivisesti asukasyhteisöjen ja asunnottomien hyväksi. Hoffmann oli muun muassa Saksan kaupunkisuunnitteluakatemian jäsen ja Deutscher Werkbund -yhdistyksen kunniajäsen.
”CIAM on kuollut – IKAS elää”
Näin Jos Weber kirjoitti vuonna 1985, kun hän esitteli IKAS:in siihen astista työtä. Lause kuvaa hyvin arkkitehtien kansainvälisen yhteistyön muutosta ja laajentumista.
Voidaan sanoa, että CIAM laittoi arkkitehtuurin modernismin alulle. IKAS / ICAT -kongressit jatkoivat samojen, mutta ajanmukaistettujen tavoitteiden parissa. IKAS/ ICAT laajensi yhteistyötä myös maailmanlaajuiseksi.
Haluan ensin esitellä Jos Weberin ja Frei Otton – vaikka olenkin heihin viitannut myös aiemmissa artikkeleissa. Sen jälkeen käyn läpi IKAS / ICAT:n vuosien 1982-1989 kuusi kongressia sekä niiden osallistujat, ohjelmat ja tehdyt päätökset.
Jos Weber – modernin kansainvälinen diplomaatti
Kuten sanottua, esittelin Jos Weberin aivan lyhyesti CIAM-artikkelin alussa. Tutustuin häneen DDR:n Dessaun Bauhausissa vuonna 1976 – ja noista ajoista kirjoitin artikkelissa Bauhaus 4. Nyt menen Weberin uraan syvemmälle.
Jos Weberin (1938-2003) rooli ja merkitys modernismin puutteita paikanneessa arkkitehtuurin kehityksessä oli keskeinen. Käyn sitä seuraavaksi läpi Hampurin arkkitehtikammarin tekemän tiivistelmän avulla.
Jos Weber aloitti työnsä arkkitehtina Luxemburgissa ja jatkoi Hollannissa ”Jo” van den Broeken ja ”Jaap” Bakemanin toimistossa. Weber avioitui Bakeman tyttären kanssa. Vuodesta 1965 alkaen hän avusti Jaap Bakemaa muun muassa Salzburgin kansainvälisissä kesäseminaareissa sekä assistenttina Hampurin kuvataiteiden korkeakoulussa (HfbK). Vuonna 1968 Weber nimitettiin arkkitehtuurin professoriksi tuohon korkeakouluun.
Weber oli vierailuprofessorina Delftin teknologisessa yliopistossa (TU Delft) vuonna 1971, Los Angelesin UCLA:ssa sekä myöhemmin 1970-luvulla DDR:ssä Dresdenin teknisessä yliopistossa ja Weimarin Bauhaus-yliopistossa (HAB Weimar). Jos Weber oli ainoa Länsi-Saksassa vakituisesti opettava professori, joka toimi professorina myös DDR:stä.
Weber johdatteli ja taivutteli eri sukupolvien vastakkaisia näkemyksiä kohti yhteisiä tavoitteita. Hän kutsui rakentaviin keskusteluihin arkkitehteja, jotka olivat esittäneet täysin vastakkaisia käsityksiä arkkitehtuurista ja sen kehittämisestä. Näihin kuuluivat Ernst May, joka oli 1920- ja 30-lukujen johtava kaupunkisuunnittelija Frankfurtissa ja myöhemmin Moskovassa, professori J.B. Bakema, joka oli keskeinen vaikuttaja CIAM:ia uudistanutta Team X:tä perustettaessa (ja Weberin appi) sekä Peter Cook, joka oli arkkitehtuurin uudistamista agressiivisesti vaatineen lontoolaisen Archigram-ryhmän keskeinen vaikuttaja.
Vuonna 1981 Jos Weber järjesti tärkeäksi muodostuneen keskustelun, jossa Hampurin kuvataiteiden korkeakoulussa tapasivat arkkitehti Cornelis van Eesteren, CIAM-järjestön entinen presidentti ja yksi modernismin perusasiakirjan Charte d’Athènes allekirjoittajista, arkkitehti Alfred Roth, yksi merkittävimmistä Le Corbusierin avustajista, saman ikäpolven Bauhaus-koulun käynyt Hubert Hoffmann sekä nuoremmat ”villit”, kuten Rob Krier ja Helga Fassbinder.
Rob Krierin tuolloinen provosoiva puheenvuoro ”Kutsu rumuutta vastustamaan” kuvaa käytyä keskustelua:
”Maailmassamme on kouluja, yliopistoja ja kaikenlaisia koulutuskeskuksia enemmän kuin koskaan ja tietomme tämän maailman asioiden sisällöistä on kasvanut jättiläismäisesti, mutta tietomme kauneudesta on suhteellisesti supistunut”.
Jos Weberin päätavoitteensa oli saada aikaan kansainvälistä yhteistyötä, joka muotoilisi ja ratkaisisi suunnittelun ja rakentamisen vaikutuksia niin, että niiden tuloksissa optimoitaisiin yhteiskunnalliset, taloudelliset ja ekologiset näkökulmat. Tästä syntyi vähitellen IKAS-yhteistyö.
Vielä muutama sana Jos Weberin merkityksestä minun työlleni.
Weberin organisoimien tapahtumien myötä ja tutustumalla niissä maailman johtavien arkkitehtien käsityksiin saimme paljon apua, käytännön ohjeita, esimerkkejä ja tukea niille ratkaisuille, joita Jaakko Laapotin, Eero Valjakan ja minun muodostama ARK 2001 -ryhmä teki suomalaisten rakentamiskäytäntöjen kehittämiseksi 1980-luvulla.
IKAS-yhteistyö heijastui myös triomme jo aikaisemmin muodostamaan Bauhaus-tiimiin (josta kirjoitin artikkelissa Bauhaus 4).
1980-luvun kansainväliset kokemukset olivat myös yhtenä perustana suurelle Miljöö 2000 -rakennusalan kehittämishankkeellemme. Se oli osa Tekesin laajaa Teollinen talonrakennus – ohjelmaa 1986-91.
Hyödynsin “Weberin oppeja” myös tutkimusohjelma ExWoSt:in osana pidetyn Dessaun kaupunkirakenteen kansainvälisen eheyttämiskilpailun voittajatyön toteutuksessa vuonna 1995.
Frei Otto – kevyiden jännitettyjen rakenteiden tutkija, toteuttaja ja visionääri
Arkkitehti Frei Otto (1925-2015) tunnetaan erityisesti kevyiden jännitettyjen rakenteiden kehittäjänä ja toteuttajana kaikkialla maailmassa. Otto sai vuonna 2015 postuumisti “arkkitehtuurin Nobelin” eli Pritzker-palkinnon.
Frei Otto väitteli vuonna 1954 tohtoriksi aiheenaan ”Jännitteiset rakenteet”.
Kerroin Frei Ottosta lyhyesti artikkelissa Aarne Ervistä (Kaksi opettajaani, osa 3). Otetaan kuitenkin pieni kertaus.
Tapasin Frei Otton ensi kertaa Saksan Stuttgartissa. Vuosi oli 1968 ja alkuperäinen matkakohteeni oli München. Olin töissä Aarne Ervin toimistossa, jossa ehdotuksemme Perlachin kaupunginosan uudistamiskilpailuun oli valmistunut aivan viime hetkellä. Sen seurauksena vein ehdotuksen itse Müncheniin.
Samalla matkalla tapasin Stuttgartissa kaupunkisuunnittelun professorina aloittaneen Antero Markelinin. Uudella yliopiston kampusalueella pääsimme tutustumaan Frei Otton uudenlaisten rakenteiden koe- ja kehitysrakennukseen. Siellä oli esillä suuri, yksityiskohtainen malli Münchenin vuoden 1972 olympia-alueen kilpailun voittaneesta ehdotuksesta. Pienoismalliin oli ripustettu satoja säädeltäviä painoja. Näin hoidettiin tuolloin lasisten telttakattojen rakennelaskenta.
Vuonna 1967 ratkaistun voittoisan ehdotuksen tekijä oli arkkitehti Günther Behnischin, apunaan Frei Otto. Tuon kilpailun yhtenä tuomarina oli aiempi opettajani Egon Eiermann.
Frei Otto kirjoitti oivaltavasti arkkitehtuurin ja luonnontieteen suhteesta:
”Arkkitehtuuri oli aikanaan luonnontieteiden keskeinen tulkitsija. Sen, joka tahtoi rakentaa, oli ymmärrettävä luontoa. Vasta 1800-luvulla tiet erosivat. Arkkitehdit olivat mielestään taiteen spesialisteja ja insinöörit tieteiden säilyttäjiä, ylläpitäjiä. Luonnontieteet ja arkkitehtuuri eivät kuitenkaan ole toisistaan erillisiä. Vain silloin, kun luonnonlakeja on oikein kunnioitettu ja ne on otettu suunnittelun perustaksi, voivat kaupunkirakenne ja rakentaminen olla aitoja ja onnistuneita.”
IKAS / ICAT -kongressien synty
Jos Weberin aktivoimissa keskusteluissa Hampurissa vuonna 1981 päädyttiin ehdotukseen, että kutsuttaisiin innostuneita ja aikaansaavia arkkitehtejä kaikkialta maailmasta säännöllisiin tapaamisiin tavoitteina:
- kriittinen ja analyyttinen selvitys nykyisestä suunnittelusta ja rakentamisesta
- arkkitehtien ja kaupunkisuunnittelijoiden kansainvälinen yhteistyö ja solidaarisuus
- nykyisten vaikeuksien ratkaisu rakentamalla.
Tästä lähti syntymään IKAS/ICAT-kongressien ketju. Vuosina 1981-89 kongresseja pidettiin kuudessa kaupungissa: viisi Euroopassa ja yksi latinalaisessa Amerikassa. Tapahtumat kestivät yleensä päivän tai kaksi, Havannassa tosin oltiin kauemmin.
Minulla on neljä raporttia IKAS / ICAT -kongresseista.
Ensimmäisten niistä on IKAS-vuosien yhteenveto. Siinä Weber tekstissään “Es war einmal…” käsittelee suppeasti CIAM-järjestöä ja kuvaa IKAS:ille asetetut tavoitteet.
Käyn nyt kongresseja läpi kronologisesti. Mukana on pitkiä nimilistoja – mutta näitä tietoja ei suomeksi ja juuri muillakaan kielillä internetistä löydy. Osallistujien nimissä saattaa olla pieniä epätäsmällisyyksiä, koska ne perustuvat Weberin käsin kirjoittamiin listoihin.
Nostan raporteista erityisesti esiin rakentamisen ekologisia kysymyksiä. koska jo 30 vuotta sitten olivat esillä samat aiheet, joista nyt maailmassa keskustellaan.
Ensimmäinen IKAS / ICAT – kongressi Otterlossa 1982
Vuodeksi 1982 Alankomaiden Otterloon kutsuttiin arkkitehteja kaikista Euroopan maista sekä maailmalta. Kutsutuista paikalle eivät päässeet Ji-Zhong Feng Kiinasta, Balkrishna Doshi Intiasta, Hans Hollein Itävallasta, Ralph Erskine Ruotsista, Herman Herzberger ja Lotte Stam-Bese Hollannista, Hermann Henselmann DDRstä ja filosofi Jürgen Habermas Länsi-Saksasta. He kuitenkin osoittivat kiinnostuksensa ja vastasivat kutsussa esitettyihin kysymyksiin.
Otterlon kaupunki oli sama, jossa CIAM-järjestö vuonna 1959 lopetettiin.
Tässä tunnelmia tapahtumasta:
Osanottajat olivat:
Alankomaat: Alexander Bodon, John Carp, Cornelis van Eesteren, Ids Haagsma, Hilde de Haan, Elsbeth Hartkoorn, Frank van Klingeren, Hendrik van Leeuwen, Hans van Holphen, Wim Quist, Age van Randen, Lovis le Roy, Hein Salomon, Franz van der Werf, Andries van Winjgaarden.
Belgia: Lucien Kroll, Simone Kroll.
BRD (eli Saksan liittotasavalta): Hans Adrian, Marianne Adrian, Harald Boveland, Iris Braaker, Berthold Burkhardt, Nicola Dischkoff, Helga Fassbinder, Roland Günther, Ot Hoffmann, Jürgen Joedicke, Lothar Juckel, Luise King, Walther Mayer, Frei Otto, Kerstin Peter, Bodo Rasch, Roswitha Reese, Manuela Reiche, Hanno Scholz, Fritz Wenzel, Magret Wessel, Michael Wilkens.
Englanti: Cedric Price.
Itävalta: Anatol Ginelli, Hubert Hoffmann, Ottokar Uhl, Johann Zurl.
Kreikka: Dimitris Fatovros.
Luxemburg: Jos Weber.
Ruotsi: Johannes Olivegren, Olle Valny.
Suomi: Antero Markelin.
Sveitsi: Ulrike Jehle-Schulze Strathaus, Alfred Roth, Helmut Spieker. Viimeksi mainittu Spieker oli Zürichin teknillisen korkeakoulun saksalaissyntyinen professori, joka 1950-luvun Karlsruhessa oli edeltäjänäni Egon Eiermannin assistenttina.
Tapaamista valmisteltiin huolellisesti Jos Weberin ja Frei Otton johdolla Stuttgartissa sekä Frankfurtissa arkkitehti Ferdinand Kramerin luona. Valmisteluihin osallistuivat Hubert Hoffmann Grazista, Alfred Roth Pariisista ja opiskelijoiden edustajana Harald Boveland.
Frei Otto ja Jos Weber tiivistivät saamiensa kirjallisten ehdotusten pohjalta keskustelun painopisteiksi kolme suurta asiakokonaisuutta:
- Rakentamisen perusratkaisut – ideologiat.
- Suunnittelijoiden, rakennesuunnittelijoiden ja arkkitehtien asenteet koskien ideologioiden syntyä ja painotuksia
- Käyttäjän osallistuminen suunnitteluun ja toteutukseen.
Otterlon tapaamisen jälkeen Frei Otto nimesi kohteet ja asiat, jotka jäivät liian vähälle huomiolle tai joita ei käsitelty ollenkaan ja jotka tulisi ottaa seuraavien kokousten ohjelmaan:
1 / Oikeus maahan, 2 / Kustannukset, energia, voitto, 3 / rakennusinsinööri – insinöörirakentaminen, 4 / funktio – ei funktio, 5 / omin käsin rakentaminen – rakentaminen ilman arkkitehtiä, 6 / manipuloitu – ei manipuloitu, 7 / energiatehokas rakentaminen, 8 / rakentaminen erityisen vaativissa olosuhteissa, 9 / No cost housing, 10 / biotooppi, 11 / maan kulttuuri, 12 / muoto – loputtoman monet muodot ja yksi muoto, 13 / etäisyys ja läheisyys, 14 / lähimmäinen, 15 / estetiikka ja aistien vaikutukset, 16 / kokonaistaideteos ja kansantaide, 17 / arkkitehtuuri ja luonnontieteet ja 18 / monet polut / tiet.
Otterlon keskustelujen lopuksi päätettiin, että Frei Otto ja Jos Weber valmistelevat seuraavaa IKAS-kongressia, jonka keskeiseksi aiheeksi tulisi ”käyttäjät ja kauneus”.
Toinen IKAS / ICAT -kongressi Hampurissa 1983
Osanottajat:
Alankomaat: Jos Bosman, Enrico Hartsuyker, Thijs de Jong, Fredericia Kristinsson, Lovis le Roy, Nallien de Ruiter.
BRD: Wolfgang Bachmann, Jürgen Engel, Helga Fassbinder, Ott Hoffmann, Lothar Juckel, Martin Kirchner, Frei Otto, Manuela Reiche.
Islanti: Jon Kristinsson.
Itävalta: Hubert Hoffmann, Johann Zurl.
Jugoslavia: Darko Sigmund.
Kreikka: Dimitris Fatouros.
Luxemburg: Jos Weber.
Puola: Hanna Grabowska, Bohdan Lisowski Krystian Seibert.
Ruotsi: Sten Anderson, James Codrington Forsyth, Johannes Olivegren, Olle Valny, Ivo Waldhör.
Suomi: Tarja Gronberg, Marjatta Jaatinen, Martti Jaatinen, Raili Pietilä, Reima Pietilä.
Tanska: Kai Lemberg.
Unkari: Elemer Nagy.
Alla vuoden 1983 osallistujat yhteiskuvassa.
Keskustelujen aiheeksi oli valittu ”Rakennetun ympäristön käyttäjät ja kauneus”. Osallistujien ehdotuksista päätettiin ottaa käsiteltäviksi seuraavat viisi painopistealuetta:
- Estetiikka – mitä se on?
- Estetiikka – mitä se edellyttää kasvatukselta ja koulutukselta?
- Ratkaisut, suunnittelu ja estetiikka rakentamisen prosessissa
- Yhteiskunnan, suunnittelun ja estetiikan suhteet
- Estetiikka ja ekologia, rakentaminen yksinkertaisella tavalla.
Kysymyksiä käsiteltiin viidessä työryhmässä. Alla on kuvia niiden työskentelystä.
Ensimmäisessä työryhmässä estetiikka/kauneus-aihetta analysoivat Reima ja Raili Pietilä, Enrico Hartsuyker Hollannista, Dimitris Fatouros Kreikasta sekä Wolfgang Bachman ja Martin Kirchner Länsi-Saksasta. He päätyivät tähän:
”…estetiikka voidaan tulkita filosofisesti silmän ja järjen tuotteeksi tai se nähdään havainnon vaikutuksena ihmisen kaikkiin aisteihin, vaikutuksena ihmisen hyvinvointiin.”
Samalla työryhmä muistutti, että ei ole tarkoitus vaatia sellaista arkkitehtuurin muotoa, joka perustuisi vanhojen sisältöjen ja muotojen ”postmoderniin käyttöön”.
Seuraavassa kuvassa on toinen työryhmä ”Estetiikka, kasvatus ja koulutus”, mukana muun muassa Marjatta ja Martti Jaatinen.
Kolmas ryhmä analysoi kysymystä ”Suunnittelu ja estetiikka”. Mukana oli muun muassa Tarja Cronberg.
Neljäs ryhmä aihetta ”Yhteiskunnallinen vuorovaikutus, kaupunkisuunnittelu ja estetiikka”.
Viidenteen ryhmään kuuluivat muun muassa Frei Otto Saksasta, Louis Le Roy Hollannista ja Jon Kristinsson Islannista. Ryhmä esitti seuraavat vaatimukset:
– Jokaisella ihmisellä (kuten myös jokaisella eläimellä) tulee olla rajoittamaton oikeus käyttää maata, jolla hän yksilönä elää, mutta se ei saa samalla merkitä maan omistamista.
– Jokaisella ihmisellä on luonnollinen oikeus luoda oma asuinympäristönsä ja tehdä se myös omin käsin.
– Jokaisen ihmisen tulee olla toimiva jäsen ekologisessa järjestelmässä ja käyttää siinä omaa suurta luovaa voimaansa.
– Jokaisella tulee olla oikeus rakentaa oma esteettinen ympäristönsä ollen yhteydessä sen ryhmän luovuuteen, johon itse kuuluu.
– Jokaisen tulee tiedostaa se tosiasia, että luonto muodostuu itseohjautuvista järjestelmistä, jotka kehittyvät eri tahdissa. Tämä merkitsee sitä, että ihmisten tekemä, jopa talot, jotka ovat menettäneet ekologiset arvonsa, päätyvät silloin kierrätysprosessin kohteiksi.
– Normaalisti arkkitehtuuri eli rakennukset, joita arkkitehdit tekevät on suunnattu luontoa vastaan. Tulevaisuudessa arkkitehtuurin tulee auttaa luontoa tukevien järjestelmien mahdollisuuksien laajentamista.
– Vain sellaiset arkkitehdit, jotka tuntevat ja ymmärtävät ekologisia järjestelmiä, kykenevät työskentelemään näitä järjestelmiä tukien.
– Ekologisesti kestävät rakennukset ja kaupungit ovat joustavia ja kykenevät mukautumaan luonnon vaatimuksiin.
– Omavaraisilla rakennuksilla on “ona roolinsa” aikansa ekologisissa järjestelmissä, mutta ne tulee huolellisesti sovittaa ympäristöönsä.
– Optimaalisilla ekologisilla järjestelmillä voi olla ominaisuuksia, jotka myös muuttuvat luonnon mukana.
– Jokainen ihminen ja eläin voi vastaanottaa ja tuntea nämä esteettiset ominaisuudet kaikilla aisteillaan.
– Jokainen eliö, joka kykenee vastaanottamaan nämä esteettiset ominaisuudet, on sidottu evoluutioon ja sen prosesseihin, jotka kehittävät ympäristöämme.
– Jokainen luonnon elementti muuttuu esteettiseltä sisällöltään erilaisella nopeudella, eikä palaa koskaan takaisin edelliseen tilaansa.
– Yhtään muuttumattomien arvojen elementtiä ei ole. Jos elementillä on lopullinen niin sanottu klassinen muoto, silloin muuttuvat myös vastaanottaja ja hänen mukanaan esteettinen arvo.
– Kukaan ei voi pysäyttää kehitystä. Pysäyttäminen on luonnon lakien ja kulttuurin evoluution vastaista. On välttämätöntä päivä päivältä auttaa tämän luonnon esteettisen arvon nostamista. Siksi on mielekästä haluta lujittaa luonnon esteettisiä arvoja.
– Jokaisella on synnynnäinen kyky kehittää omaa henkilökohtaista ympäristöään, mutta yksinkertaisesti vain luonnollisena ympäristön osana.
Kolmas IKAS / ICAT -kongressi Helsingørissä 1984
Tähän Helsingørin kokoukseen osallistui 60 arkkitehtia 22 maasta. Ensimmäistä kertaa osanottajia tuli myös Euroopan ulkopuolelta: Argentiinasta, Chilestä, Intiasta, Kiinasta, Kuubasta ja USA:sta.
Osallistujat:
Argentiina: Jorge Glusberg.
Belgia: Hubert-Paul Froyen.
BRD: Klaus Albers, Hildegard Bode, Berthold Burkhardt, Jürgen Engel, Helga Fassbinder, Ot Hoffmann, Ferdinand Krämer, Lore Krämer, Frei Otto, Helmut Schulitz.
Bulgaria: Hristo Guenthev.
Chile: Eduardo Vargas.
DDR: Bernd Grönwald, Hermann Henselmann, Irene Henselmann.
Englanti: Walther Segal, Mrs Segal, Nicholas Wilkinson.
Hollanti: Jos Bosman, John Carp, Hilde de Haan, Ids Haagsma, Enrico Hartsuyker, Frederica Kristinsson, Hugo Priemus, Franz van der Werf.
Intia: Balkrishna Doshi, Radhika Doshi, Maniska Doshi.
Islanti: Jon Kristiansson.
Italia: Fredi Drugman.
Itävalta: Günther Feverstein, Ottokar Uhl.
Jugoslavia: Darko Sigmund, Inge Sigmund.
Kiina: Ji-Zhong Feng, Hsi Su-Hua Feng, Yen Feng.
Kuuba: Elmer Lopez.
Luxemburg: Jos Weber.
Puola: Jerzy Buszkiewicz, Hanna Grabowska, Bohdan Lisowski.
Ranska: Yona Friedman.
Ruotsi: Sven Olof Nyberg, Johannes Olivegren, Ivo Waldhör.
Suomi: Pertti Solla.
Tanska: Linda Christiansen, Hant Haagensen, Nils Helberg, Carsten Hoff, Jytte Keldborg, Finn Kjaersdam, Kai Lemberg, Nils-Ole Lund, Ane Vium Diesen, Niels Östergård, Karsten Pålsson, Vandkunsten Tegnestuen.
Unkari: Elemer Nagy.
USA: Eric Dluhosch, Kati Dluhosch.
Alla joidenkin osanottajien allekirjoituksia:
Kongressin aiheena oli ”Säännöt ja variaatiot kaupunkisuunnittelussa, niin kaupunkia huolellisesti uudistettaessa kuin säilyttäessä”.
Sekä säännöistä että variaatioista tuli kysyä: Miksi? Kenelle? Onko meillä liikaa sääntöjä ja liian vähän variaatiota? Mitkä ovat välttämättömiä ja miksi?
Tämä tehtiin kolmessa työryhmässä:
- Sosiaalisen, ekologisen ja ekonomisen rakentamisen reunaehdot
- Kaupunkisuunnittelu yleensä ja erityisesti kaupungin huolellinen uudistaminen sekä suojelu
- Arkkitehtuuri yhteisöllisenä prosessina.
Kongressin lopuksi me osallistujat päätimme, että seuraavan tapaamisen aiheena olisi ”Kokemukset säännöistä ja variaatioista, painottaen erityisesti rakentamista vanhassa ympäristössä”.
Weimarin arkkitehtuurin korkeakoulun professori Bernd Grönwald ehdotti seuraavan kongressin paikaksi Dessaun Bauhausia.
DDR:n arkkitehtiliittoon oli oltu jo yhteydessä, kun Jos Weber, Suomen Tarja Cronberg, Hollannin Frans van der Werf ja Tanskan Kai Lemberg olivat pitäneet valmistelevan kokouksen Berliinissä.
Neljäs IKAS / ICAT kongressi Dessaussa 1985
Osanottajat:
Algeria: Rabira Netjai.
BRD: Franziska Bollerey, Berthold Burghardt, Manfred Friemert, Dieter Glienke, Klaus Humbert, Luise King, Frei Otto.
Bulgaria: Gawril Fillipow, Hristo Guenthev, Benjo Stolarov.
Chile: Cornelia Vargas, Eduardo Vargas.
DDR: Joachim Bach, Ute Baumbach, Wulf Brandstädter, Jochen Burhenne, Achim Fels, Bernd Grönwald, Hans-Peter Kirsch, Walter Nitsch, Horst Siegel, Joachim Stahr, Hans-Georg Tiedt, Helmut Trauzettel, Sabine Wendt.
Englanti: Moran Segal, Walter Segal.
Hollanti: Jos Bosman, Jaap Engel, Haagsma de Haan, Hilde Haan, Enrico Hartsuyker, Lucia Hartsuyker, Hugo Priemus, Andries van Wijngaarden.
Islanti: Frederika Kristinsson, Jon Kristinsson.
Italia: Maurizio Boriani, Fredi Drugman, Vittorio Lambugnani.
Itävalta: Hubert Hoffmann, Loepold Riedl, Heinz Tesar, Ottokar Uhl.
Japani: Kiynori Kikutake.
Jugoslavia: Darko Sigmund.
Kanada: Eric Deuhosch, Eberhardt Ziedler, Jane Ziedler.
Kuuba: Elmer Lopez de Leon, Ruben Bancrofft.
Kiina: Jia Sheng Bao, Ji Zhong Feng.
Luxemburg: Jos Weber.
Länsi-Berliini: Helga Fassbinder, Gustav Hämer, Lothar Juckel.
Mongolia: Orgil Maydaryn.
Portugali: Francisko Barata, Madelena Ferreira.
Puola: Hanna Grapowska, Bohdan Lisowski, Andrej Dwczarek, Hanna Wejhert, Kazimierz Wejhert, Lech Zimowski.
Ranska: Yona Friedman.
Ruotsi: Sten Andersson, James Cadrington Forsyth, Sven Olov Nyberg, Olle Valny, Ivo Waldhör.
Suomi: Pertti Solla.
Sveitsi: Kristina Hartmann, Alfred Roth.
Syyria: Ghasam Halbouni, Alma Salem, Akili Talal.
Tanska: Hans Haagentsen, Carsten Hoff, Kai Lemberg, Ane Vium Olesen, Carsten Pålsson.
Tšekkoslovakia: Jan Ganthol, Lumis Olysek.
Unkari: Lahos Brenner, Elemer Nagy.
USA: Charles Moore.
Vietnam: Ngo The Thi.
Ennen kongressia osallistujilta pyydettiin ratkaisemaan ennakkotehtävä. Seuraavissa kuvissa Yona Friedmanin ehdotus “Pieni voi olla kaunista”.
Kongressi alkoi tutustumisella saksalaisen klassismin kotikaupunkiin Weimariin, sen Bauhaus-kouluun ja Göthe-museoon. Kävimme myös Bauhausin ”Haus am Horn”-koetaloon. Tutustuimme myös esimerkkeihin rakentamisesta vanhassa ympäristössä Erfurtin, Geran ja Hallen kaupungeissa. Varsinainen kongressi pidettiin Dessaussa. Asuimme ja työskentelimme Walter Gropiuksen upeissa Bauhaus-rakennuksissa.
Tässä vuoden 1985 kongressissa Frei Otto kirjoitti luontosuhteestaan näin:
KOLME KUVAANI LUONNOSTA:
Mielestäni luontonäkemyksen voi saavuttaa vain subjektiivisesti. Siksi minun täytyy yrittää sanoa se, mikä minulle on tärkeää.
Luonnon kolme kuvaa ovat minussa. Ensimmäisen kuvan nimitän ”Totuudekseni”, toisen ”Uskokseni” ja kolmannen ”Toiveikseni”.
Ensimmäinen kuvani, ´totuuteni´ rakentuu kokonaan itse koettuun. Tämä kuva on suorapuheinen. Se on olemassa minua ja vain minua varten, se on minun. Se kasvaa vähitellen muuttuen ja poistuu kanssani.
Toinen kuvani, ´uskoni` on tiivistetty toisten ihmisten kertomista asioista, joita en voi itse tarkistaa, mutta joihin uskon. Tässä kuvassa painottuvat luonnontieteiden saavutukset, aikakausi, jossa elän yhteiskunnallisine ja henkisine ominaisuuksineen. Sitä tarkistetaan jatkuvasti, se on siten elävä ja ajankohtainen. Se on kuva, josta voin puhua, johon voin sitoutua.
Kolmas kuvani ´toiveeni` on yritykseni kuvata itse toivomani todellinen luontokuva. Teen sen pohtimalla nimenomaan sitä, kuinka aikamme ihmisen tulisi toimia ollakseen luonnonläheinen tai vähemmän luonnonvastainen. Tämän voi nimetä ennustavaksi luontokuvaksi.
Näiden luontokuviensa tueksi Frei Otto esitti:
Ihmisten luonnonvastaisuuden (rakentaminen ja aseet) täydellistä poistamista (silloinkin kun se tuottaa yksittäiselle toimijalle vahinkoa).
Arkkitehdit, insinöörit rakentavat filosofien ja biologien tukemana vain niin, että voivat moraalisesti vastata tekemästään, silloinkin kun heidät yritetään pakottaa tekemään väärin.
Arkkitehdit tukevat luonnonvastaisen rakentamisen loppua.
Arkkitehdit rakentavat vain ainutlaatuisia taloja, jotka ovat materiaalisesti ja henkisesti osa niissä elävien ihmisten tai yhteisöjen olemusta.
Arkkitehdit aloittavat lopultakin toimia myönteisesti luonnon, mukaan lukien ihminen, parhaaksi.
Arkkitehdit auttavat tuhottua luontoa edistämällä itsestään toimivia parannusprosesseja.
Viides IKAS / ICAT -kongressi Malmössa 1987
Osallistujat:
Belgia: Johan Neerman.
BRD: Gerhard Feldmeyer, Hans Harms, Heide Roewer, Susanne Siepl, Anette Rovnader, Frank Zurwe.
Cap Verde: Pedro Lopes, Petra Lopes, Terra-Brance Preis.
Chile: Cornelia Vargas, Eduardo Vargas, Daniel Lopez.
DDR: Adalbert Behr, Achim Felz, Sabine Wendt.
Egypti: Magdy A. Noor.
Hollanti: Fanziska Bollerey.
Islanti: Jon Kristinsson.
Kanada: Eric Dluhosch, Kati Dluhosch.
Kiina: Jiesheng Bao, Xia Su-Hua, Ji-Zhong Feng.
Kuuba: Elmer Lopez.
Suomi: Pertti Solla.
Suomi/Sveitsi: Bruno Erat.
Tanska: Hans Hagensen, Kai Lemberg, Karsten Pålsson
Tšekkoslovakia: Jan Antal, Lumir Lysek.
Tämä Malmön kongressi muotoili seuraavan julistuksen (saksankielinen versio ”Erklärung von IKAS / ICAT Malmö 1987”, suomennos minun). Teksti kuvaa mielestäni hyvin sitä, miten IKAS / ICAT vastasi haasteeseen ”CIAM on kuollut – eläköön IKAS / ICAT”. Samalla se antaa kattavan kuvan siitä, miten IKAS / ICAT pyrki edistämään hyvän elinympäristön aikaansaamista kaikille ihmisille:
Maailmanlaajuisen asuntopulan lievittäminen asettaa erityisiä vaatimuksia suunnittelulle ja rakentamiselle seuraavilla painopistealoilla:
I. Historiallisesti syntyneet ehdot II. Luonnon resurssit ja käytetyt teknologiatIII. Rakennetun arkkitehtuurin laadun merkitys
IV. Suhteet ja riippuvuudet yhteiskunnan, yksittäisten käyttäjien ja asiantuntijoiden / arkkitehtien kesken
V. Arkkitehtien ja kaupunkisuunnittelijoiden koulutus
VI. Kansainvälinen yhteistyö.
Katson tarkemmin kohtaa II, koska tuon keskustelun yhteenvetoa kirjoittamassa oli islantilaisen Jan Kristianssonin ja kuubalaisen Elmer Lopezin lisäksi sveitsiläinen arkkitehti Suomesta, Bruno Erat. He kirjoittivat:
Suunnittelua ja rakentamista on kehitettävä luonnollisten ja alueellisten ilmasto-olosuhteiden ja voimavarojen mukaisesti. Käytettävien keinojen ja materiaalien tulee olla paikallisia ja niillä ei saa olla luontoa tuhoavia, vaan luontoa tukevia vaikutuksia.
Käytettävien teknologioiden tulee:
- käyttää alueellisia resursseja ja mahdollisimman paljon uudelleen käytettäviä materiaaleja ja energiaa.
- olla käytöltään yksinkertaisia ja mahdollistaa rakennuksen yksinkertainen kunnossapito – passiiviset ilmastoinnin järjestelmät ovat parempia kuin aktiiviset ja avoimet teknologiat parempia kuin suljetut.
- olla helposti opittavia ja opetettavia.
- olla suurimmalta osin laadukkaita ja mahdollisuus tähän on taattava riittävillä kokeilla.
- tukea sellaisia suunnitteluratkaisuja, jotka minimoivat energian käytön rakentamisessa ja käytön aikana. Periaatteena pitää olla, että energian säilyttäminen eli energian säästö on edullisempaa kuin energian tuotanto.
Malmössa professori Hubert Hoffmann nimettiin IKAS / ICAT -kongressien kunniajäseneksi. Tämä tapahtui juhlallisesti loppuvastaanotolla Malmön kaupungintalossa.
Seuraavasta kongressipaikasta syntyi kaksi ehdotusta:
Hollannin Louis le Roy ehdotti, että osallistujat kokoontuisivat vuonna 1988 viikoksi Saksan Oberhauseniin. Siellä työskenneltäisiin yhdessä kokoaikaisesti ”käsin tehtävän käytännön suunnittelun ja rakentamisen prosessina”. Näin voitaisiin Le Royn mukaan vapautua kongressien ikuisista keskustelujen raportoinneista. Asiaa selviteltiin, mutta Oberhausenin kaupunki ei ottanut vastatakseen kustannuksista eikä osanottajien työpalkkioista.
Kuubalainen professori Elmer Lopez ehdotti Havannan teknillisen ”Echeverria” -korkeakoulun nimissä, että seuraava IKAS / ICAT kongressi pidettäisiin Havannassa vuonna 1989. Tämä hyväksyttiin ja järjestelytoimikunta nimettiin.
Kuudes IKAS / ICAT -kongressi Havannassa 1989
Osallistujat:
Argentiina: Roberto Segre.
BRD: Klaus Brake, Hans Harms, Kosta Mathey, Gernot Minke, Heinrich Moldenschardt, Barbara Rhode.
Chile: Eduardo Vargas.
DDR: Achim Felz, Hans-Ulrich Mönnig, Joachim Stahr, Fred Staufenbiel, Helmut Trauzettel, Sabine Wendt.
Hollanti: Frederika Kristinsson-Reitsema, Andries van Wijngaarden
Islanti: Jon Kristinsson.
Itävalta: Hubert Hoffmann, Eilfried Huth, Peter Noever, Heinz Oberleitner, Carl Pruscha, Ottokar Uhl.
Kolumbia: Carlos Morales.
Kuuba: José Aquilera, Ruben Bancrofft, Sergio Baroni, Ramon Cotarello, Pedre Gailiano, Loudres Cómez, Mario Conzáles, Luis Lápidus, Elmer Lopez, Fausto Martinez, Isabel Rigol, Ayleen Robainas, Roberto Segre, Eliana Cardeuss.
Libya: Said Mohamed Bukadur.
Luxemburg: Jos Weber.
Länsi-Berliini: Inken Baller, Rainer Baller.
Puola: Hanna Grabowska-Palecka, Bodhan Lisowski, Lech Zinowski.
Ruotsi: Olle Valny.
Suomi: Pertti Solla, Timo Tanninen.
Suomi / Sveitsi: Bruno Erat.
Tanska: Bante Beedholm, Hans Haagensen, Kai Lemberg, Ane Vium Olesen, Karsten Pålsson.
Tšekkoslovakia: Jan Antal, Lumir Lysek.
USA: Alan Feigenberg, Kenneth Hadrian Simmons.
Venezuela: Desius Castexans, Luis Hugo Burguera, Julio C. Luboc.
Lisäksi oli mukana jatko-opiskelijoita:
BRD: Herbert Becht, Günther Hennemann, Michael Rath, Gabriela Schünke.
DDR: Jörg Casper, Mathis Mühlemann, Kuuba: Raffel Enrirues, Félex Madrigal, Gabriela Peterssen, Ayleen Robainas.
Jamaika: Amdren St. C. Minott, David Oxly.
Kuuba: Raffel Enrirues, Félex Madrigal, Gabriela Peterssen, Ayleen Robainas.
USA: Sylvan Ebanks.
Venezuela: Delia Bottero Steiger, Jesus Castellands, Julio C. Lubo Corona.
Tämän kongressin teemana oli ”Kolmas maailma ja kansainvälinen yhteistyö”. Viralliseksi kieleksi otettiin saksan ja englannin lisäksi espanja, joten virallinen nimi oli IKAS / ICAT / CIAU -kongressi.
Osallistujia oli 20 maasta lähes kaikista maanosista.
Aluksi kuubalaiset kollegat esittelivät Havannaa. Teimme monipuolisia tutustumiskäyntejä muun Vanhaan Havannaan. Esitelmissä ja työpajoissa perehdyttiin tuolloiseen suunnittelun ja kehittämisen tilanteeseen.
Alla kuviani Havannan ja lähiseudun tunnelmista sekä muusikoita Santiago de Cubasta, jossa kävin kongressin jälkeen.
Kongressin aikana 82 osallistujaa esitteli kokemuksiaan ja jakaannuimme kuuteen työryhmään hakemaan ratkaisuja seuraaviin aiheisiin:
- kehitysmaiden pääkaupunkien kehittämisen vaihtoehdot
- suunnittelu ja rakentaminen kaupungissa
- käyttäjäosallistuminen
- tavanomaisen rakentamisen esteettinen laatujohtaminen
- ilmastovaatimukset ja energiatietoisuuden mukainen rakentaminen ja suunnittelu
- arkkitehtien ja kaupunkisuunnittelijoiden koulutus
Kongressissa todettiin yhdessä:
On hyödyllistä ja välttämätöntä on käydä käsiksi ihmisten asumisen vaikeuksiin yhteisellä solidaarisuudella – tämä erityisesti ottaen lähtökohdiksi alueellisten kulttuuri-, sosiaalisten- ja luonnonolosuhteiden erot.
Osallistujien erilaiset yhteiskunnalliset taustat eivät johtaneet vastakohtaisuuksiin, vaan suurempaan erilaisuuden ymmärtämiseen ja toisiltaan opiksi ottamiseen.
Sitä vastoin poliittinen paine, rajoittava ryhmittyminen ja periaatteellinen erilaisten näkökulmien eriyttäminen johtaa aina inhimillisyyden ja ympäristön tuhoon, ei ihmisarvoisemman ja paremman ympäristön syntyyn.
Kirjaan tähän kongressin lopuksi yhteisesti hyväksytyn julistuksen:
- Resurssien epätasainen jakautuminen maailman eri alueilla johtaa epäoikeudenmukaisuuteen ja lujittaa sitä. Siksi arkkitehtien ei tule työllään tukea tätä tasapainottomuutta, vaan auttaa taistelussa sen torjumiseksi.
- Teknologinen edistys, joka johtaa luonnon resurssien hävittämiseen, on näennäistä edistystä ja se on siksi lopetettava.
- Jokaisella ihmisellä ei ole vain oikeutta asuntoon, vaan oikeus tarpeitaan vastaavaan omaan asuntoon. Suunnittelu-, rakennus- ja käyttöprosesseja on kehitettävä niin, että tämä tulee mahdolliseksi.
- Rakentaminen tapahtuu aina puitteissa, jotka syntyvät historian, nykyisyyden ja tulevaisuuden yhteen sovittamisesta. Siksi kaikkien näiden kysymysten tulee olla tasapainoisesti mukana arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun nykyisissä ratkaisuissa. Silloin sosiaalinen, kulttuurinen ja ekologinen vastuu eivät esty, vaan edistyvät.
Kuubalaiset osallistujat pitävät suurena kunniana sitä, että ensimmäinen Euroopan ulkopuolella järjestetty IKAS / ICAT / CIAU -kongressi pidettiin latinalaisamerikkalaisella maaperällä, nimenomaan Kuubassa.
Minulle tämä Havannan kongressi oli erityisen mielenkiintoinen ja onnistunut. Tunsin hieman Kuubaa, koska vaimoni oli ollut siellä Suomi-Kuuba -seuran matkalla pari vuotta aikaisemmin. Minä taas olin lukuisilla Bauhaus-matkoillani silloiseen DDR:ään tutustunut moniin siellä opiskelleisiin kuubalaisiin ja etenkin arkkitehtuurin alalla väitöskirjojaan valmistelleisiin kollegoihin.
Esimerkiksi arkkitehdit Elmer López de Leon ja Ruben Bancrofft suorittivat tekniikan tohtorin tutkinnot DDR:ssä. Havannan-kongressin aikaan Elmer López oli Havannan yliopiston arkkitehtuuriosastolla arkkitehtuurin perusteiden professorina ja Ruben Bancrofft arkkitehtiosaston dekaani.
Havannan kokouksesta jäi mainiona muistona mieleeni myös tuolloin 80-vuotias Hubert Hoffmann, jonka tanssi kävelykepin kanssa yllätti jopa tanssitaidoistaan tunnetut kuubattaret.
Alla kuvia Hoffmannista, ensimmäisessä myös matkalla mukana ollut vaimoni Rita.
Muuttunut maailmantilanne lakkautti IKAS / ICAT:in
Valitettavasti IKAS / ICAT -tapaamiset loppuivat Havannan kongressin jälkeen. Tuolloin tapahtui suuria muutoksia maailmantilanteessa ja kansainvälisen politiikan ilmapiirissä. Saksat yhdistyivät, Neuvostoliitto alkoi hajota ja eriarvoisuus maailmassa kasvoi entisestään.
IKAS / ICAT oli pyrkinyt poistamaan epätasapainoa idän ja lännen sekä etelän ja pohjoisen välillä. Tätä uusi tilanne ei enää tukenut.
IKAS / ICAT -kongresseille ei myöskään löytynyt yhtä pyyteetöntä vetäjä kuin Jos Weber. Hän keskittyi 90-luvulta alkaen kehittämään käytännön ratkaisuja eurooppalaisen rakentamisen yhteistyöhön. Weber kuoli vuonna 2003. Eurooppa ja muu maailma menetti aktiivisimmin rajoja ylittäneen Jos Weberin.
Jos mukana on ilman asianmukaista lupaa julkaistuja kuvia, pyydämme ottamaan yhteyttä sähköpostitse. Kuvat poistetaan tarvittaessa.
