Arkkitehti Dresdenistä, suunnittelija, opettaja sekä loistava piirtäjä, viininviljelijä ja todellinen elämäntaiteilija
Olin aikeissa kirjoittaa arkkitehti, professori Helmut Trauzettelistä osana DDR:n aikaista Bauhausia käsittelevää artikkeliani. Bauhaus oli Trauzettelin elämässä monin tavoin mukana. Hän aloitti koulutuksensa arkkitehdiksi Weimarissa Bauhausin alkuperäisissä tiloissa. Hän oli sekä DDR:n aikana että Saksan yhdistymisen jälkeen jatkuvasti yhteydessä Bauhausiin ja sen eri projekteihin.
Aihe kuitenkin syveni, sillä Helmut Trauzettel oli pitkäaikaisin tuttavani ja myös ystäväni niin DDR:n ajoilta kuin sen jälkeenkin. Niin päädyin kirjoittamaan tästä Dresdenin-rakastajasta (Dresden-Liebhaber) oman artikkelinsa.
Trauzettel muistutti, että yhteiskuntien velvollisuuksia, kuten kaupunki- ja asuntorakentamista ei voi ratkaista pelkkinä muotoilukysymyksinä tai voittoa tuottavia kapitalistisia menetelmiä käyttäen. Mutta toisaalta, jos ratkaisut tehdään ilman muotoilun laatuvaatimuksia – ilman aistillisuutta ja hiukkasta huumoria – päädytään vain taloudellisten seikkojen perusteella tehtyihin epäinhimillisiin ratkaisuihin.
Helmut Trauzettelin päätavoitteena oli saada aikaan kansainvälistä yhteistyötä, joka muotoilisi ja ratkaisisi suunnittelun ja rakentamisen tuloksia niin, että niissä olisi optimoitu yhteiskunnalliset, taloudelliset, taiteelliset ja ekologiset näkökulmat.
En seuraavaksi esittele Trauzettelin näitä tavoitteita toteuttaneita tutkimuksia, suunnitelmia tai kaupunkitiloja ja rakennuksia. Tällä tekstillä pyrin avaamaan hänestä kuvaa eloisana humanistina, moniin kulttuureihin tutustuneena elämäntaiteilijana. Ainostaan hänen työstään Bautzenin kaupunkiperinteen pelastamiseksi ja aktivoimiseksi kirjoitan hiukan tarkemmin.
Koti Elben rinteessä
Dessaun ja Weimarin Bauhaus-matkojeni alkuaikoina 1970-luvun alussa tutustuin jo Bauhausin syntypaikalla nykyisessä Weimarin Hochschule für Baukunst und Bildende Künste (HAB) opintonsa 1946 aloittaneeseen Helmut Trauzetteliin. Meistä tuli pian elinikäiset ystävät.
Trauzettel perheineen asui tuolloin Dresdenissä, Elbe-joen koillisen puoleisella rinteellä. Sinne kuljettiin kaupungin keskustasta Blaues Wunder -nimisen vanhan terässillan yli. Silta valmistui 1893 ja oli yksi ensimmäisistä terässilloista jossa ei ollut jokipilareita, vaan joki virtasi avoimesti sen ali. Sen rakenne, jäykistetty kolminivelinen riippusilta teräksestä oli myös ensimmäisiä Euroopassa. Vuoteen 1924 asti sillan ylittäjiltä perittiin maksua: 2 penniä kävelijöiltä ja pyöräilijöiltä, 10 penniä hevoskärryistä ja 20 penniä autoista.
Viinitilan elvyttäjä
Sillalta matkaa jatkettiin kiskoköysiradalla Bergbahnstrasse-kadulle. Radan päässä Weisser Hirsch -kaupunginosassa oli tunnettu ja perinteinen Luisenhof -niminen ravintola. Sillä oli ollut vielä 1930-luvulla tuottoisa viinipalsta ravintolan alarinteellä. Viljelmät kuitenkin paleltuivat ja jäivät sitten sotien jalkoihin. Helmut perkasi viinirinteen viiden poikansa kanssa ja istutti uudet rypäleet. Näin silloisen DDR:n pohjoisin viiniviljelmä elpyi.
Helmut kunnosti vanhasta viinin käsittelyrakennuksesta valoisan ateljeen saunoineen ja uima-altaineen. Siitä oli uidessa upeat näkymät Dresdenin vanhan keskustan ylle.
Viihtymiselle Trautzelien vieraana oli siis mitä parhaat edellytykset. Kerran sain vieraanvaraisuutta osakseni matkalla silloisen Rakennushallituksen pääjohtajan, Kalevi Sassin kanssa, jota asuntohallituksen rahoitusjohtaja kaudellaan pidettiin Suomessa asuntomessujen ”isänä”. Olimme yhteisellä matkalla viemässä asuntomessujen ideaa DDR:ään.
Helmutilla riitti energiaa toiseenkin omaan korjausprojektiin. Hän oli poikineen jo 1960-luvun alussa peruskorjannut ja kunnostanut kesäasunnoksi vanhan, 1900-luvun alkuvuosikymmeninä rakennetun, jo miltei raunioituneen tuulimyllyn Itämeren Hiddenseen saarella.
Helmutin myllystä löytyy hänen oivallinen kuvauksensa sekä Herrmann Henselmannin artikkeli ”Zu Besuch bei Trautzettels in der Mühle 1968”. Ne julkaistiin Renate Seydelin kirjassa ”Hiddensee – Geschichten von Land und Leuten” (Ullstein 2000). Palaan myllyn kuulumisiin myöhemmin tässä artikkelissa.
Kutsu Suomeen
Tuttavuuteni Helmut Trauzettelin kanssa syveni entisestään 1970-80-lukujen vaihteessa. Helmut oli jo pitkään ollut Dresdenin teknillisen korkeakoulun suosittu professori, joka kuitenkin oli aina kieltäytynyt poliittisesta pelistä. 4.1.1981 sain hyvin virallisen, mutta ystävällisen kirjeen Dresdenin teknillisen yliopiston arkkitehtiosastosta lähettäjänä o. Prof. Dr.Ing. Habil. H. Trauzettel, Lehrstuhl Gesellschaftsbauten.
Trauzettel kysyi hienotunteisesti, olisiko mahdollista, että kutsuisin hänet Suomeen hänen valmisteilla olevan kirjansa ”Im Zauberland des Sampo, Reisebilder aus Finnland” kuva-aineiston hankintaa varten. Tällaisten matkojen onnistumisen perusedellytys DDR:ssä oli kutsun saaminen kyseisen maan kansalaiselta. Näin kutsua valmisteltiin:
Kunnioitettu kollega Pertti Solla,
Hyvät toivomukseni Teille vuoden aluksi! Kytken vuoden 1980 kiitoksiini kiitokset ystävällisesti lähettämistänne Alvar Aalto -katalogista ja vuonna 1978 järjestetyn Safan ”Arkkitehtuuri ja kaupunkirakentaminen Suomessa” seminaarin aineistosta! Molemmat kiinnostavat minua aiempaakin enemmän, koska näköpiirissäni on pitkähkö opiskelukausi Suomessa.
Teitä tervehtii erittäin ystävällisesti Helmut Trauzettel
Kutsun saatuaan Trauzettel sai luvan kuukauden mittaiseen kiertomatkaan. Hän asui vieraanamme Helsingissä, mutta oli kuitenkin jatkuvasti liikkeellä ympäri Suomea, piirtäen ja kirjoittaen.
Helmutin kuvakirje 1
Sain Trauzetteliltä vuosien varrella muutaman kirjeen, jonka toisella puolen oli näyttävä piirroskuva. Ensimmäinen tallella oleva kuvakirje on Dresdenistä vuodenvaihteesta 1979-80 (suomennokset minun):
Piirroskuvassa lukee “Valkoisen Hirven” riippuvien puutarhojen suunnitelmien toinen painos” (”Zweite Ausgabe des Planes der hängenden Garten am Weissen Hirsch”). Pohjapiirros riippuvista puutarhoista näkyy mittakaavassa 1:400.
Piirros alkaa sisäänkäynnistä Trauzettelien asuntoon ja jatkuu puiston, viinitarhan, paviljonkien ja oleskelualueiden läpi rinnerataan asti. Kuvan kruunaavat rehevät viininviljelijät lapsineen. Keskellä lukee: Läpiaurinkoista tervettä uutta vuotta hedelmällisesti kasvavin hyvin ideoin ja rohkeutta toteuttaa ne – ansaittuna palkkiona iloinen juopuminen!
Koulutoverien tapaaminen ja kuohuvaa Hvitträskissä
Ensi matkallaan Suomeen Trauzettel ei ehtinyt Ahvenanmaalle, jonka hän halusi mukaan kirjaansa. Taas uusi kutsu ja matka, nyt uudella tavalla. Hänen vaimonsa Hannelore oli juuri täyttänyt 60 vuotta. Tuolloin DDR:n käytäntö salli eläkeiän saavuttaneen vaimon matkustaa miehensä kanssa ulkomaille, mutta vain kutsun saatuaan.
Kotiimme sattui samaan aikaan vieraaksi Karlsruhen opiskeluaikojeni ystävän Hans Linden Elke-vaimo tyttärineen, joka opiskeli arkkitehtuuria. Hans Linde oli tuolloin arkkitehtuurin professorina Ulm/Biberachin ammattikorkeakoulussa.
Kun eri puolilta Saksaa tulevat Hannelore ja Elke kohtasivat, kävi pian ilmi, että kumpikin oli asunut Leipzigissa ja että he olivat aikanaan käyneet samaa koulua.
Tähän vierailuun liittyi arkkitehtuuria sivuava perhemuisto. Poikani Jaakob oli pyrkinyt Tampereen yliopiston arkkitehtuuriosastolle. Hän oli suorittamassa siviilipalvelua uudessa Valamon luostarissa Heinävedellä Keski-Suomessa. Kun meille tuli kirje Tampereelta, aavistin, mistä oli kysymys ja avasin kirjeen omine lupineni. Mitään sanomatta pyysin vieraamme autoon ja ajoimme Hvitträskiin, Eliel Saarisen ja kumppaneiden talolle. Tilasin pullon kuohuvaa Saarisen takkanurkkaukseen ja nostimme yhdessä maljan Jaakobin arkkitehtiopinnoille.
Trauzettelin opinnot ja uran alkuvaiheet
Teen nyt pienen katsauksen Helmut Trauzettelin taustaan.
Trauzettel oli aloittanut opintonsa Bauhausin jälkeen muodostuneessa Hochschule für Baukunst und Bildende Künste -korkeakoulussa, eli HAB Weimarissa 1940-luvulla. Hänen opettajinaan olivat tuolloin mm. professorit Siegel, Hassenpflug ja Hermann Henselmann, josta myöhemmin tuli DDR:n johtava kaupunkirakentamisen arkkitehti muun muassa mittavine Stalinallee- suunnitelmineen. Itä- ja Länsi Saksan silloisia tulehtuneita välejä kuvaa hyvin juuri Hermann Henselmanniin liittyvä tapahtuma. Hampurin taidekorkeakoulun arkkitehtiosasto (jonka professoreihin Hans Günther Burkhardt ja Jos Weber palaan toisissa artikkeleissani) halusi nimetä Hermann Henselmannin kunniatohtorikseen, mutta erityisesti koulun taiteilijat ja taidemaalarit vastustivat valintaa niin ärhäkästi, että siitä luovuttiin.
Trauzettelin diplomityö vuonna 1950 oli samalla hänen menestyksekäs osallistumisensa arkkitehtuurikilpailuun ”Wiederaufbau Dresden” (Dresdenin jälleenrakentaminen). Tämän kaupungin kohtalo ja kehitys pysyivätkin läpi Helmutin elämän hänen mielenkiintonsa kohteena, erilaisina suunnitelmina ja kannanottoina.
50-luvun ajan Trauzettel toimi ensin assistenttina. Väiteltyään tohtoriksi lastentarhojen suunnittelusta ja arkkitehtuurista hän oli arkkitehtuurin perusteiden ja vapaan piirtämisen dosenttina sekä HAB Weimarissa että Dresdenin teknisessä korkeakoulussa. Hän suoritti sitten toista tohtorin tutkintoa vastaavat Habitation-opinnot, joita vaadittiin Saksassa, Itävallassa, Ranskassa, Liechtensteinissa, Sveitsissä sekä monissa Itä-Euroopan maissa yliopiston tai korkeakoulun opettajaksi pääsyyn.
Vuonna 1962 hänet kutsuttiin Dresdenin teknisen korkeakoulun professoriksi oppialanaan arkkitehtuurin perusteet. Vuonna 1969 hänet nimitettiin vakinaiseksi professoriksi opetusalanaan asunto- ja julkinen rakentaminen.
Akateemisen uran ohella piirtäminen oli aina ollut Helmutille välttämätöntä. Nuoruudestaan alkaen hän kulki kaikkialla muistilehtiö mukanaan. Jo 1950-luvun lopulta alkaen hän osallistui ahkerasti taidenäyttelyihin piirros- ja muin tekniikoin tehdyin teoksillaan. Hänen kiinnostuksensa kohdistui kaikkeen inhimilliseen, maisemasta rakentamiseen ja harmoniasta kauneuteen. Tätä hän perusteli sanomalla muun muassa: ”Arkkitehtuuri on lopultakin täydellisintä naisen vartalona”.
Helmutin kuvakirje 2
Neljäkymmentä vuotta ennen Helmutin toisen kuvakirjeen kirjoittamista ja piirtämistä 2. maailmansodan lopussa liittovaltioiden ilmavoimat pommittivat Dresdenin kaupungin keskeiset osat tuhoten sen täydellisesti.
Tämä kirje vuodelta 1985 osoittaa Helmut Trauzettelin suuren kiinnostuksen ja huolen kotikaupunkinsa Dresdenin kohtaloista. Hän osoittaa piirustuksellaan, kuinka Dresdenin keskustaa on jo kunnostettu ja miten hän itse esittää eheyttämistä jatkettavan ja kirjoittaa:
Semper-ooppera avattiin 13. helmikuuta 1985. Taidekaupunki Dresden sai takaisin kuuluisan talonsa entisessä loistossaan. Kaupungin kauneinta aukiota, teatteriaukiota ei rajaa vain Semperoper, vaan myös toinen raunioista uudelleensyntynyt rakennusmuistomerkki Zwinger, joka muodostaa keskuspihaa rajaavien peräkkäisten taidegallerioiden jatkumon. Nyt ovat valmiina jo rakennustelineet Dresdenin linnan peruskorjaukseen.
Dresdenin hävittämisen 40. vuotispäivän muistotilaisuuteen, rauhanmarssiin oli teatteriaukiolle kokoontunut kymmeniä tuhansia ihmisiä. He kuulivat Erich Honeckerilta, että Dresdenin asuntorakentamisohjelma toteutetaan vuoteen 1990 mennessä, ennen kaikkea kantakaupungissa. Vapautuksen kadun töitä jatketaan Platz der Einheit (Yhtenäisyyden aukiolle) asti. Arkkitehti Claudia Schreder toimii työn vastuullisena suunnittelijana.
Me Teknillisen korkeakoulun (TU) yhteiskuntarakentajat olemme yhdessä rakenne-oppituolin kanssa ottaneet kehitysloikan elementtirakentamisen käytössä Dresdenin keskustan rakentamisessa.
Postiaukion länsipuolen rakentamisesta järjestettiin arkkitehtuurikilpailu. Meidän voittanut ehdotuksemme antoi tälle keskustaan liittyvälle alueelle kantavan idean. Historiallista kaupungin pohjapiirrosta tihentävä ”suuri talo” tuo alueelle tärkeitä toimintojen täydennyksiä, mm. teatterin koe- ja taustanäyttämön. Kaupunkimaisesta ”näyttämön takana” -tilasta Dresden saa juhlakentän ulkoilmaesityksiä varten. Näin syntyy uusi elämysten alue kaupungin keskustaan ja samalla jatkuu yhteys teatteriaukiolta Zwingerin läpi ohi teatterirakennuksen tälle uudelle aukiolle.
Asuntojen lisäys keskustassa tuo lisää ja uusia asukkaita, mutta on tärkeää, että ydinkeskustan elävät toiminnot kasvattavat sen vetovoimaa. Uudelleen syntynyt haluaa arvoillaan ja rakennuksillaan sekä säteillä että varoittaa: Siirtymisen vuoteen 1986 tulee tapahtua rauhaa rakastaen. Rauhan varmistamisen täytyy olla edellytys ihmiskunnan menestykselliselle vaikuttamiselle.
Paljon hyviä toivotuksia, myös terveydellenne, onnelle kauniissa talossanne, jonne kaipaan, kuten toivon, että tekin kaipaatte meille.Sydämellisin terveisin, teidän Hannelore ja Helmut.
Helmutin matkakirjat
Italia kiinnosti Trauzettelia, kuten useimpia meistä arkkitehdeista. Vuosina 1956-58 tekemältään kolmelta matkalta hän julkaisi vuonna 1962 kirjan ”Italienische Impressionen, Reiseberichte eines Architekten” (Italialaisia vaikutteita, erään arkkitehdin matkakertomuksia) runsaine valokuvineen ja piirroksineen.
Helmut oli 1980- luvulla useita kertoja kuukausien ajan vierailuprofessorina Persiassa (nykyisessä Irakissa) ja Syyriassa. Näiltä matkoilta hän julkaisi kirjan ”Syrien, Reisbuch eines Architekten” (VEB Berlin 1988). Tuo kirja on korvaamaton dokumentti tästä kukoistavien kulttuurien vuosituhantisesta perinnöstä. Valitettavasti al-Assadin säälimätön dynastia on sittemmin suurelta osin hävittänyt tämän perinnön.
Mainitsinkin jo aiemmin Helmut Trautzettelin Suomi-kirjan ”Im Zauberland des Sampo, Reisebilder aus Finnland” (VEB Hinsdorf, Rosstock 1985) ja sen valmistelut. Helmut lähetti tuoreen kirjansa meille maaliskuussa 1985.
Helmutin kuvakirje 2 (jatkoa)
Tähän väliin sopii loppuosa edellä alkaneesta 2. kirjeestä:
Kuulin, että minun Suomi-kuvat-näyttelyni on ollut siellä jo seitsemässä kaupungissa ja se kiertää ensi vuonna ihanassa maassanne. Katsomme juuri televisiosta Kalevala-filmiä ja se tuo meille monia kokemuksia taas aivan lähelle.
Tänään sain uuden vuoden tervehdyksen Helsingin DDR:n kulttuurikeskukselta, joka järjesti Suomi-piirustusteni näyttelyn. Lienette saaneet saman tervehdyksen myös. Ottakaa se vastaan kutsuna! Jännitän, toteutuuko toinen kirjani painos suomalaisin tekstikäännöksin. Syntyykö sille tarvetta?
Miten edistyy DDR.n ja Suomen välinen rakennusalan yhteistyö? Onko Pertin vaivannäöllä menestystä? Mitä te teette? Antakaa kuulua itsestänne! Mitä tekevät lapsenne Afrikan ja Tampereen välillä?
Ajattelemme teitä usein, Rita ja Pertti, monien hienojen yhteisten kokemusten takia. Tervehdimme teitä ja lapsianne sydämellisesti!Ystävällisen talonne suuret ystävät Dresdenistä! H + H
Helmutin kuvakirje 3
Kirje on päivätty 15.12.1990 eli silloin elettiin jo Berliinin muurin murtumisen jälkeistä aikaa, mutta oheiset kuvat on otettu jo 1980-luvun puolivälin paikkeilla.
Rakas Pertti,
Uudelle vuodelle parhaat onnittelut ja sydämelliset terveiset Ritalle ja sinulle sekä kaikille lapsillenne ja lastenlapsillenne. Sinä onnellinen isoisä ja menestynyt arkkitehti, pysy iloisena ja virkeänä ihmisenä, ystävänä !
Ja meidän suureksi kasvaneelle maallemme, odotamme sinua!Helmut ja Hannelore
Kirje on aika lyhyt, mutta kääntöpuolen piirroskuva Bautzenin kaupungista Petri-kirkon tornista käsin ilmaisee Helmutin huolen ja huolenpidon.
Bautzen (muinaiselta nimeltään Budissin) on tuhatvuotinen, nyt 40 000 asukkaan kaupunki, joka sijaitsee Dresdenistä 65 kilometriä itään. Helmut luettelee piirroksessa kaupungin tärkeimmät paikat ja rakennukset. Sen alla on teksti:
Kaksi vuotta sitten – kuinka kaukana olemmekaan nyt tuosta ajasta –vuodenvaihdejulkaisumme näytti läntisen ydinkaupungin sen rappeutuneessa tilassa. Nyt tuosta piirustuksesta on tullut valmisteilla olevan Bautzen-kirjan kansi. Kirja pyrkii osoittamaan varovaisen, vähittäisen uudistamisen tavoitteet. Voiko tämä jättimäinen kaupunkirakennustaiteen muistomerkki itäisessä Saksassa olla pelastettavissa? Tätä toivoen menevät ihmiset niin idästä kuin lännestäkin ensimmäistä kertaa yhdessä ”uutta” kohti. Tässä ovat mukana yhteiskuntarakentamisen oppituolin jäsenet Dresdenin teknillisestä korkeakoulusta!
Teidän Helmut Trauzettel
Helmut Trauzettelin Bautzen-kirjan johdanto
Olen tiivistänyt Bautzen-kirjaansa (1992) Trauzettelin kirjoittamaa johdantoa. Käännös on minun.:
”Kun Bautzenin riutuvan keskustan pelastamiseksi oltiin perustamassa toimikuntaa, sain pyynnön kertoa kaikille osallisille lisää kaupungin historiasta. Erityisesti haluttiin kuulla, miten tätä rikasta historiaa pitäisi jatkaa tulevaisuuteen pelastuskampanjan avulla. Neuvoni oli käyttää hyväksi rakkautta Bautzenia kohtaan sen pelastamiseksi uuteen elämään.
Katsomme taaksepäin meille tärkeän Bautzenin tuhatvuotiseen historiaan, ja tahtomme on pelastaa kaupunki ja sen piirteet myös tulevaisuuteen. Teimme sen kirjana, jossa Bautzenin historia esitetään tulevaisuuteen suuntaavan kehityksen jatkumona.
Kaupungin uudistaminen, tehtiin se miten varovasti hyvänsä, on jatkuvaa olemassa olevan kehittämistä ja arviointia etenkin sen käytettävyyden suhteen. Kaupungin uudistaminen ei voi olla vain jonkin tilan säilyttämistä tai puutteiden korjaamista. Uudistamisessa on onnistuttu, jos se turvaa kaupungin tulevaisuutta. Kun nykyajan elämänmuodot vaikuttavat kaupungin vuosisatojen aikana muodostuneeseen olemukseen, siitä alkaa tunnistaa myös uusia piirteitä.
Bautzenille tarjottiin tulevaisuus monien entisen Itä-Saksan tyhjentyvien paikkakuntien lailla. Kaupungin keskustassa on syntynyt Saksojen yhdistymisen jälkeen monenlaista taloudellista toimintaa, joka pyrkii leviämään kaikkialle kantakaupunkiin. Sille on annettava tilaa ilman, että se tekee tuhoa laajentuessaan. Sen etenemiselle on asettava kehitysmahdollisuuksien kustannuksellakin kaupungin nykyisen ilmeen määräämiä rajoja ja sääntöjä. Bautzenin historiasta ja perinteistä voi kehittyä uutta elämää ja taiteiden tyyssija. Monipuolisen kulttuurin onkin kuljettava käsi kädessä uuden talouselämän kanssa.
Tässä kirjassa on tarkoitus selventää, miten Bautzenin keskustan historiallisiin rakenteisiin voidaan upottaa uudenlaisia toimintoja. Sen on tarkoitus tarjota pohjaa keskustelulle kaupungin menestyksestä ja tulevasta rakentamisen kehityksestä. On säilytettävä se, mikä on arvokasta, eikä sitä saa tuhota vain taloudelliset näkökohdat mielessä. Kaupunki on aina ollut solmukohta ja paikka ideoiden, kulttuurimahdollisuuksien ja tavaroiden vaihdolle. Huolellisesti testattujen ideoiden onkin toimittava perustana kansalaisyhteiskunnan toiminnalle.
Jokainen kaupunkitila ja jokainen rakennus saavuttaa suurimman vaikutuksensa vasta sopivassa tarkoituksessa ja ulottuvuudessa. Nämä on määritettävä uudelleen erityisesti Bautzenin keskustan laiminlyötyjen osien suhteen. Kaupungin luonne muodostuu tällaisten ulottuvuuksien keskinäisestä suhteesta kaupungin kokonaisuudessa. Kaupunkien uudistaminen on aina kaupunkien täydellistämistä, joka heijastaa nykyelämää ja asukkaiden välistä rinnakkaiseloa.
Bautzenin kukoistuskausi oli varhaiskeskiajalla. Pitkän pysähtyneisyyden jälkeen 1800-luvulla alkoi uusi talousbuumi muurit ylittävän kasvun myötä. Sosialistisen rakennuspolitiikan viimeisinä vuosikymmeninä jouduttiin voimattomana seuraamaan keskustan pahenevaa laiminlyöntiä. Yhdistymisen seurauksena kaupunkisuunnittelun edistämisestä annettu Saksan laki koskee myös itäisiä osavaltioita. Se tarjoaa huolellisesti valmisteltujen, maankäyttöä ja rakentamista koskevien suunnitelmien pohjalta mahdollisuuksia tämän kaupunkisuunnittelun helmen uudistamiseen taloudellisessa, sosiaalisessa ja ekologisessa mielessä.
Kaupungin 1000-vuotisjuhlaa vietetään vuonna 2002, ja ainakin siihen saakka eri alojen osaajista koostuvan toimikunnan on kuumeisesti edistettävä konseptia kaupungin kehittämiseksi. Bautzenin rakentamiselta on vaadittava taiteellista huippuosaamista. Vain siten nykyaikaan tuodussa kaupungissa voidaan löytää tasapaino vanhan ja uuden välillä.
Vaikka sijoittajat tulevatkin kaukaa, paikallisten arkkitehtien pitäisi olla mukana määrittämässä oikeanlaista tapaa toimia. Lisäksi minusta on tärkeä huomata, että vasta bautzenilaisten omistussuhde kaupunkinsa taloihin luo pohjan kansalaisten vankalle suhteelle omaan kotiseutuunsa. Bautzenin historia opettaa myös tämän.”
Tämän piirroksen Budissinista eli nykyisestä Bautzenista teki matematiikan opiskelija Johan Georg Schreiber vuonna 1709. Se kuvaa tätä Oberlausitzin rajakreivikunnan pääkaupunkia huhtikuun 22. päivänä, ennen tuhoisaa kaupunkipaloa. Tulipalon alue näkyy vaaleanpunaisena.
Samainen detaljeista kiinnostunut Schreiber oli jo vuonna 1700 piirtänyt tämän renesanssikaupungin ensimmäisen kaupunkikartan – lähes maantieteellisellä tarkkuudella.
Trauzettel esitti Bautzen-kirjassaan viisiosaisen mallin kaupungin eheyttämiseksi:
- Kaupungin luonne ja kun kysymyksessä on jo keskiajalla perustettu kaupunki, painottuu historiallisen merkityksen osuus.
- Kaupungin rakentamisen kehitys.
- Ydinkaupungin tilanneanalyysi ja sen länsiosan suunnittelun tavoitteet.
- Kaupunkirakenteellisen suunnittelun tavoitteet viitenä alakohtina: Kaupungin ytimen liikenneratkaisut, kaupunkikokonaisuuden laatu, tilakokemus ja arkkitehtuurin arvot, läntisen ydinkaupungin soveltuminen uusille toiminnoille ja palautusohjeet, ekologiset ja vapaa- ja viheralueiden tavoitteet, läntisen ydinkaupungin jälleenrakentaminen ja kunnostustavoitteet.
- Selvityksiä ja luonnoksia olemassa olevan rakenteen uudelle käytölle, mm ”Uusi elämä kaupunginmuurin vanhoissa torneissa” tai asumisen laatu tulevaisuudessa kunnostetuissa rakenteissa.
Kirjan perusteellisuutta kuvaavat nämä pohjakarttaan piirretyt analyysit:
Helmut Trauzettel päättää kirjansa loppuhuomautukseen: ”Tämä on suuri käänne ja alku itäisten osavaltioiden vanhojen kaupunkien säilyttävälle, kunnioittavalle uusimiselle ja kunnostukselle uusia toimintoja varten”. Tämä Bautzen-kirjan anti voisi mielestäni toimia hyvänä mallina ja menetelmänä missä tahansa Euroopan maassa.
Kaksi viimeistä matkaa Helmutin kanssa
Lukuisilla Bauhaus-matkoilla olimme molemmat tutustuneet ja ystävystyneet luxemburgilaiseen arkkitehti Jos Weberiin. Hän oli monien vaiheiden jälkeen päätynyt arkkitehtuurin professoriksi Hampurin kuvataideakatemia korkeakouluun (Akademie der Bildenden Künste, Hamburg).
Weberillä oli hyvin monipuoliset kansainväliset kontaktit, Kiinasta Kuubaan. Hän oli myös ensimmäinen ja viimeinen ”länsisaksalainen” professori, jolla oli samanaikaisesti professuuri myös DDR:n HAB Weimarissa sekä kiinteä yhteys Dessaun DDR:n aikaiseen Bauhausiin.
Kun Jos Weber vuonna 1998 täytti 60 vuotta, hän järjesti suuret juhlat. Helmut ja minä olimme kutsuttujen joukossa. Juhlapaikkana oli punainen Hampurin satamaan tuotu majakkalaiva, jossa oli myös toimiva jazzklubi sekä joukko hotellihuoneita. En tiedä, onko tuo laiva vielä paikallaan, mutta aivan sen lähistöllä oli alue, joka on nyt rakentunut uusiksi monipuolisiksi satamakortteleiksi. Lähimpänä oli punatiilinen 6-kerroksinen varastorakennus, jonka päälle valmistui vuoden 2016 lopulla Elb Philharmonie konserttitalo. Sen rakentaminen kesti ja maksoi, mutta rakennus saavutti heti uskomattoman maineen ja suosion. Tästä tulee hakematta mieleeni Helmutin viinitilan ”Vom Elbhang” -niminen viini.
Valitettavasti Helmutin, Josin ja minun viimeiseksi yhteiseksi retkeksi jäi Jos Weberin johtama unohtumaton IKAS/ICAT kongressin matka keväällä 1989 Kuubaan, Havannaan ja sen lähiympäristöön. Kumpikin suurenmoinen ystäväni kuoli valitettavasti vuoden 2003 kesällä.
Palataan kuitenkin vielä vuoteen 2000.
Helmutin kuvakirje 4
Viimeinen löytämäni kuvakirje on uuden vuoden ja tavallaan myös uuden vuosituhannen toivotus joulukuulta 2000.
Piirustus kuvaa Helmutin viinitarhaa paviljonkeineen. Kääntöpuolella on eri vuodenaikoina otettuja valokuvia Elb-rinteen viinitarhasta. Näin Helmut kirjoittaa:
Uuden vuosituhannen alku edellyttää arvokkaan planeettamme tulevaisuutta ajatellen huolenpitoa sen kaikista aarteista. Mikä rikkaus onkaan saada asua sillä, estää vaaroja, ajatella onnellisina olemista. Tärkeitä tavoitteita, suurenmoisia tehtäviä ihmisyydelle. Lujan pyrkimyksen hedelmälliseen yhteistyöhön täytyy olla jokaisen yksittäisen elämän tarkoituksena.
Näihin kätkeytyvät maailman kaikkien asukkaiden tulevaisuuden mahdollisuudet.
Viinitarha, jonka muutamat vuoden mittaan valitut kuvat näyttävät, on kypsä. Paviljongit, jotka katsovat Elb-rinteen paratiisistamme kaukaisuuteen, on kunnostettu avoimeksi kaikille ystäville. Rinne ottaa kiitollisena vastaan lämmittävät auringon säteet, elävöittävän sateen ja tuulen sivelyn. Ylös rinteelle kaikuu huuto laivoilta, jotka ovat Elb-joella matkalla Hampurista Prahaan. Lintujen konsertti herättää meidät ja niiden eloisuutta seuraten aika kuluu, kunnes laaksoon loistaa tähtien lämmin valo.
Työ viinitarhassa ja ateljeessä rohkaisevat iloiseen luomiseen, hedelmälliseksi saattamiseen ja elämän rikkaiden kokemusten työstämiseen. Jokaisesta päivästä tulee lahja. Yhteisöllisyyden onnesta saamme voimaa, ja lähetämme onnittelumme kaikille läheisillemme vuodeksi 2001: Terveyttä, elämäniloa askeleelle huomiseen, jotta kaikki vaikuttaisi toimintaan näiden hyvien asioiden jatkuvuuteen.
Liebe Rita, lieber Pertti,
rakastetut puutarhatalon vieraat. Teidän tulisi tehdä vuodenvaihteeksi kävelyretki viinitarhassamme ja samalla olla kutsuttuina taas kerran nostamaan malja Elb-viinillämme molemminpuoliselle hyvinvoinnille!
Helmutin pojat ja tuulimylly
Nyt pieni aikahyppy lähemmäs nykyaikaa. Olin tätä artikkelia kirjoittaessani yhteydessä Helmutin poikiin Ludwigiin ja Andreakseen. Sain heiltä paljon apua: Tietoja, kuvia sekä idean artikkelin kääntämisestä saksaksi.
Ludwig, Helmutin toiseksi vanhin, jo eläkkeelle päässyt poika oli Keski-Euroopan merkittävimmän englantilaisen puutarhan, Dessau Wörlitzin johtava puutarhuri. Hän asuu edelleen perheineen tässä alueen keskiaikaisen museon piharakennuksessa.
Trauzettelien tuulimylly Hiddensee-saarella pääsi vuosikymmenten saatossa saaren tuulissa ja tuiskuissa rapistumaan. 2010-luvulla se oli taas perusteellisesti kunnostettava. Tämä oli niin kallis työ, että Helmutin jälkeläiset joutuivat vanhempiensa kuoltua myymään Weisser Hirschin “paratiisitontin” Dresdenissä.
Kesämajaksi muutettu tuulimylly ottaa taas Itämeren tuulet ja tuiskut vastaan alkuperäisen kunnostuksen asussa.
Saksalaisen professorin näkemys Helmut Trauzettelista
Katsotaan vielä Helmut Trauzetteliä toisen ihmisen näkökulmasta: Hän on Saksan Hampurissa vaikuttanut arkkitehtuurin professori Hans Gunther Burkhardt. Tutustuin Burkhardtiin jo 1980-luvun puolivälissä ensimmäisen pidemmän DDR-oleskeluni aikana. Hän oli usein mukana professori Jos Weberin järjestämissä tapaamisissa ja seminaareissa.
Varsinainen yhteistyömme kuitenkin alkoi vasta Saksojen yhdistymisen jälkeen vuonna 1993. Burkhardt oli tuolloin Saksan rakennusministeriön kehitys- ja tutkimusosaston ExWoSt (kokeellisen kaupunkiasumisen ja -ympäristön eheyttämisen) projektin johtaja. Olin saanut kutsun tähän kansainväliseen ExWoSt Dessau Nord – kutsukilpailuun. Osallistuin siihen yhdessä a.men-arkkitehtitoimiston nuorten arkkitehtien kanssa, joukossa myös poikani Jaakob. Voitimme 1. palkinnon ja saimme rakentaa kaksi kilpailun tulosten mukaista asuinkerrostaloa. Hanke kesti yli kaksi vuotta ja sen myötä olin paljon tekemisissä Burkhradtin kanssa. Ystävyytemme on jatkunut tähän päivään asti.
Olimme monina vuosina tekemisissä myös Jos Weberin ideoimassa Europa Huis -hankkeessa, johon Burkhardt osallistui merkittävän arkkitehtuuri- ja kaupunkisuunnittelutoimistonsa PLL:n edustajana.
Keväällä 2020 kysyin Hans Günther Burkhardtin mielipidettä ja muistikuvia kollegastamme Helmut Trauzettelistä. Alla on hänen vastauksensa. Siihen on hyvä lopettaa kirjoitukseni Trauzettelistä.
”Tutustuin Helmut Trauzetteliin vuonna 1984 Dresdenissä, yliopistossa, ekskursiolla Bautzeniin ja hänen kotonaan viiniviljelmien kupeessa Weißer Hirschin kaupunginosassa. Olimme saaneet Jos Weberin kanssa mahdollisuuden järjestää hampurilaisten arkkitehtiopiskelijoiden ryhmälle kymmenpäiväisen matkan DDR:n kolmeen arkkitehtuurin tiedekuntaan. Trauzettel valmisteli opintomatkaa yli kolmen vuoden ajan ja ajoi yhdessä weimarilaisen Bernd Grönwaldin kanssa läpi tämän – DDR:n valtionjohdon näkökulmasta – kokeilun. Tämä osoittaa hänen sitkeyttään ja samalla hänen kykyään saada reaalisosialismin kaltainen raskas koneisto taipumaan epätavanomaisiin päätöksiin ilman, että hän olisi ollut kommunistipuolueen jäsen. Tässä suhteessa hän oli DDR:n professuurin haltijoiden joukossa ainutlaatuinen.
Saksojen yhdistymisen jälkeen Trauzettelin lähipiiristä alkoi kuulua väitteitä, että ilman puolueen jäsenyyttä näin hyvin menestyneen oli oltava erityisen ”paha tapaus”. Tämä loukkasi häntä erityisesti, kun hän koki myös joidenkin läntisten kollegoiden ottavan sanotun todesta. Vuonna 1984 tällaisista tarinoista ei kuitenkaan aavistettu vielä mitään. Silloin oletuksena oli, että poliittiset järjestelmät oli kaikista vaikeuksista huolimatta lähtökohtaisesti luotu määrittelemättömäksi ajaksi. Niinpä opiskelijoiden ”delegaation” kutsuminen Länsi-Saksasta oli teko, johon Trauzettel – vakaumuksellinen Saksin osavaltion kansalainen – ryhtyi koko Saksan puolesta motivoituneen humanisminsa seurauksena.
Tämä humanismi, jonka hän perustellustikin katsoi kuuluvan sosialismiin vähintään piilotettuna, oli hänen saksilaisen patriotisminsa ohella arvo, joka piti hänet DDR:ssä. Moni Trauzettelin opiskelutovereista muutti nimittäin maasta ja saavutti menestystä lännessä, hän seurasi sitä tarkasti: Behnisch, Tränkner… Myös Trauzetteliltä odotettiin tällaista uraa. Hän omisti kuitenkin voimansa rakkaalle Saksilleen ja tekikin sen menestyksellä, kun otetaan huomioon erilaiset vaikeudet, joita teorian käytännön toteuttamiseen liittyi ja joita poliittisten järjestelmien toisistaan poikkeavat pyrkimykset ehtivät Saksassa 40 vuoden aikana aiheuttaa.
Karkeasti voisi ehkä sanoa, että idässä ja lännessä käsitettiin teoreettisen arkkitehtuurikoulutuksen ja käytännön rakentamisen välinen suhde eri tavoin. Tässä on tiettyä tragiikkaa, jota DDR:n arkkitehtien oli Saksojen yhdistymisen jälkeen siedettävä. Länsi-Saksassa asiaa ei haluttu nähdä näin. Trauzettel kärsi tästä ja antoi sen kuulua. Ystäviä hän ei näin kerännyt, mutta oikeassa hän oli.
Trauzettel ei ylipäänsä pelännyt vastakkainasetteluja, ei DDR-aikoina eikä varsinkaan Saksojen yhdistymisen jälkeen. Hän oli kuitenkin mukana muovaamassa yliopistonsa siirtymää uuteen aikaan kolmena vaikeana vuotena vuoden 1990 jälkeen ja piti huolen siitä, että mukaan saatiin osaavia arkkitehteja. Dresdenin arkkitehtikoulutusta lähes aina leimanneet avoimuus uudelle, mutta myös huoli olemassa olevan säilyttämisestä jäivät elämään. Uuden huolellinen tarkastelu ja kulttuuriomaisuuden suojelu humanismin hengessä olivat Trauzettelin keskeisiä tavoitteita hänen työssään korkeakouluopettajana, arkkitehtina ja kaupunkisuunnittelijana.
Opettaessani korkeakoulussa Hampurissa kurssillani oli eräs opiskelija, joka oli paennut DDR:stä ja opiskellut sitä ennen Trauzettelin opissa. Hän kertoi hyvin kunnioittavasti, mikä kyky Trauzettelillä oli saada opiskelijat ymmärtämään yhteys kulttuuriperinnön moninaisuuden ja tarvittavan uuden välillä. Sen, joka tutustuu Trauzettelin vuosien mittaiseen suunnittelutyöhön Bautzenin historiallisen keskustan hyväksi, on etsittävä entisestä Länsi-Saksasta pitkään löytääkseen jotain vastaavaa. Itse en keksi mitään.
Trauzettel olisi tyytyväinen nähdessään monet nyttemmin korjatut historialliset kaupunkikeskustat entisen Itä-Saksan osavaltioissa. Yhdellä ja toisella hänen opiskelijoistaan on ollut tässä osansa. DDR:ssä uudisrakentaminen oli tiukasti vahvojen valmisosakombinaattien hallussa, ja tämän Trauzettel toi keskusteluissamme katkerasti valitellen esiin. Ehkä hän tunnisti myös arkkitehdeiltä sen myötä puuttumaan jääneet oppimismahdollisuudet. Puhuimme siitä, kuinka luominen ja rakentaminen ruokkivat toisiaan ja että vasta niiden myötä voidaan saavuttaa laatua parantavaa kehitystä. Itseltään Trauzettel halusi pitkälti sulkea tilanteen ja luotti erinomaisiin piirtäjän kykyihinsä, joihin korjaaminen ja kehittäminen sisältyvät. Hän tiesi kuitenkin monilta opiskelijoistaan, miten turhauttavaa käytäntö kombinaattien varjossa oli. Tapasimme joitakin heistä opintomatkoillamme.
Trauzettelin mielestä oli väärin rakentaa Dresdenin Frauenkirche uudelleen. Samalla on kuitenkin muistettava, että hän taisteli vuosikausia rauniomuistomerkin säilyttämisen puolesta, sehän oli tarkoitus raivata pois tilan tekemiseksi kyseenalaisille uudisrakennuksille. Entä miten hän arvioisi nykyistä tilannetta? Elben oikean rannan kulissi olisi ainakin ollut hänen mieleensä.”
Helmut viimeisen kerran
Vielä niukasti ennen kaikkien yllätykseksi tapahtunutta Saksojen välisen muurin avaamista, järjestettiin syyskuussa 1989 Dresdenin teknillisessä yliopistossa tieteelliset neuvottelupäivät aiheesta ”Asuntoarkkitehtuurin laadun nostaminen kaupunkikehityksen keinoin”. Kerroin siellä esitelmässäni, mikä on Miljöö 2000 – hankkeemme. Nämä neuvottelupäivät jäivät viimeiseksi tapaamiseksemme Helmut Trauzettelin kanssa. Olimme kyllä useinkin eri medioiden kautta keskusteluyhteydessä ja näin olin hyvin tietoinen siitä, mitä professori Burkhardt edellä kuvaa ja kertoo. Sain asua tapahtuman ajan Helmut & Hanneloren Weisser Hirsch paratiisitontin atelierissä. Oheinen kuva on näiltä viimeisiltä yhdessä olon päiviltä.
Helmut Trauzetteliä kuvaavat hyvin Hannelore Trauzettelin jäähyväissanat miehelleen: ”Seid nicht traurig, dass er gegangen. Wir sind froh, dass wir ihn hatten!” Älkää surko sitä, että hän lähti. Olkaamme iloisia siitä, että meillä oli hänet!
Jos mukana on ilman asianmukaista lupaa julkaistuja kuvia, pyydämme ottamaan yhteyttä sähköpostitse. Kuvat poistetaan tarvittaessa.
