Aloitan artikkelisarjani taide- ja arkkitehtuurikoulu Bauhausista taustoittavalla katsauksella: Millainen oli Saksan ja Bauhausin kotikaupunkien historia? Keskityn aikaan ennen vuotta 1919, jolloin Bauhaus perustettiin, mutta kurkistan myös 1920-40-luvuille. Aluksi kuitenkin kerron, miten koin koulun 100-vuotisjuhlinnan ja miksi Bauhaus ylipäätään kiinnostaa minua.
Aluksi avaan tämän artikkelin pääkuvaa: Kartassa näkyy tilanne vuonna 1871. Saksan keisarikunta syntyi 22 kuningaskunnan ja kolme tasavallan (Bremen, Hamburg ja Lübeck) liitosta.
Taide- ja arkkitehtuurikoulu Bauhaus perustettiin Saksan Weimarissa vuonna 1919. Bauhaus aloitti toimintansa Weimarin kaupungissa (vuodet 1919-1924). Sen jälkeen koulu joutui muuttamaan Dessaun kaupunkiin (vuodet 1925-1932). Vuonna 1933 se yritti vielä toimia yksityisenä laitoksena Berliinissä. Tämän alkuperäisen Bauhausin elinikä oli siis sama kuin Weimarin tasavallalla – vain 14 vuotta.
Toisen maailmansodan ja monien käänteiden jälkeen Bauhaus jatkoi toimintaansa DDR:ssä vuonna 1976. Saksojen yhdistymisen jälkeen 1990 Bauhausin toiminnasta on vastannut Stiftung Bauhaus Dessau -säätiö. Bauhaus-koulujen rakennukset Weimarissa ja Dessaussa ovat olleet Unescon maailmanperintökohteita vuodesta 1996.
100-vuotisjuhlinta unohti DDR-ajat
Juhlavuonna 2019 Bauhaus oli monin tavoin esillä ja sen merkitystä pohdittiin laajasti. Itse liittokansleri Angela Merkel oli avaamassa Dessaun uutta Bauhaus-museota syyskuussa 2019.
Yllä kuva Merkelin avajaispuheesta, jossa hän sanoi muun muassa (käännös minun):
Bauhausin ihanteet ovat elossa siellä, missä luodaan aivan tavallista elinympäristöä taiteellisesta laadusta tinkimättä. Bauhaus nosti esiin hyvin käyttökelpoisia muotoja, joita edelleenkin pidetään moderneina. Kun toteamme, kuinka haastavaa kaupungeissamme on elää urbaania elämää elämänarvoisesti, saada yhteys luontoon ja luoda designiltaan hyvää rakentamista, Bauhaus on edelleen esikuva.
Elämänläheinen, toimiva ja moderni. Esikuvallinen Bauhaus.
Saksassa kaikki julkaisukanavat tarttuivat Bauhausiin, elokuvista kirjoihin. Tuntui jopa siltä, että maassa koettiin jossain määrin huonoa omatuntoa Bauhausin kohtalosta. Valitettavasti monet kirjoitukset ja kannanotot olivat pinnallisia, muotoseikkoihin keskittyviä mielipiteitä. Kaipasin tietotulvan keskelle Bauhausin historian ja perinteen syvällisempää tuntemusta.
Etenkin Bauhausin DDR:n aikaiset vuosikymmenet jäivät pohdinnoissa liian vähälle. Maininnat DDR-ajoista puuttuvat lähes täysin käsiini saamista tuoreistakin saksalaisista julkaisuista.
Suomessa ARK-lehti 4/2019 käsitteli kattavasti Bauhausia. Kiinnostavissa artikkeleissa oli tuttu ongelma: Bauhausin DDR:n aikaiset vuosikymmenet 1945-89 jäivät liian vähiin – tai jopa unohtuivat kokonaan.
Juhlavuoden jälkeen löysin joitakin kirjoituksia Bauhausista DDR-aikana. Palaan niihin artikkelissa Bauhaus 3.
Kiinnostukseni Bauhausiin kumpuaa taustastani
Miksi sitten olen niin kiinnostunut Bauhausista? Syynä on oma taustani.
Omat kontaktini kahteen Saksaan alkoivat läntiseltä puolelta: Työskentelin ja opiskelin Saksan Liittotasavallassa vuosina 1953-61. Olin ensin vuoden rakennustöissä Kölnissä, sitten opiskelijana kuusi vuotta, joista kolme viimeistä professori Eiermannin assistenttina Karlsruhessa ja vielä yhteensä vuoden arkkitehtina Freiburgissa ja Stuttgartissa.
DDR tuli puolestaan tutuksi 1970- ja 80-luvuilla. Kävin niin Dessaun Bauhausissa kuin sen syntysijoilla Weimarissa vuosina 1976-1989 kymmeniä kertoja. Vierailut kestivät parhaimmillaan viikkoja.
Noina vuosina olin mukana kehittämässä Suomen ja DDR:n välistä tieteellis-teknis-taloudellista yhteistyötä (TTT). Palaan TTT-aikoihin Bauhaus-artikkeleissa 3 ja 4.
Lisäksi asuin Dessaussa vuosina 1994–96 eli Saksojen jälleenyhdistymisen jälkeen. Olin siellä kirjoilla vakituisena asukkaana ja myös Sachsen-Anhalt-osavaltion arkkitehtikammarin jäsen.
Menen seuraavaksi Saksan ja Bauhausin kotiseutujen historiaan – ja aloitan hyvinkin kaukaa.
Ruhtinaskunnista Saksan keisarikunnaksi
Bauhausin keskeiset paikkakunnat Weimar ja Dessau olivat keskiajalla pienehköjä ruhtinaskuntia. Weimar ja Dessau pyrkivät monin tavoin tukemaan asukkaidensa hyvinvointia – sekä sosiaalis-taloudellisesti että sivistyksen ja kulttuurin suhteen.
Näiden ruhtinaskuntien rooli Saksan valtion muodostumisessa ei ehkä ollut merkittävä. Silti Saksan nousu kansakunnaksi ja tapahtumat 1900-luvun alussa on minusta hyvä palauttaa mieleen. Se auttaa ymmärtämään Bauhausin osin hyvinkin ristiriitaista kehitystä. Toki Bauhausin syntyy vaikuttivat Saksan hallinnon uudistumisen lisäksi ennen kaikkea muuta 1. maailmansota seurauksineen.
”Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta” kattoi noin vuodet 800-1806 (kuva edellä, Dessau ja Weimar ympäröity). Sen hallitsemat alueet elivät ja muuttuivat jatkuvasti. Niitä hallitsivat pitkään sadat itsenäiset vaaliruhtinaat, suurherttuat, herttuat tai ruhtinaat. He eivät saaneet julistaa itseään kuninkaaksi, vaan kuninkaan valitsivat viiden germaanisen heimon ruhtinaat (frankit, baijerilaiset, saksit, švaabit ja thüringiläiset). Näiden valitseman Saksan kuninkaan oli matkustettava Roomaan. Siellä paavi kruunasi kuninkaan keisariksi – alkaen Kaarle Suuresta vuonna 800 ja aina vuoteen 1508 asti.
Martin Luther aloitti uskonpuhdistuksen vuonna 1517. Monet ruhtinaat näkivät tässä mahdollisuuden vastustaa keisaria. Keisarikunta jakautui kohtalokkaasti kahtia uskonnollisten rajalinjojen mukaan. Itäinen ja pohjoinen Saksa ja monet suuremmista kaupungeista kuten Strasbourg, Frankfurt ja Nürnberg muuttuivat protestanttisiksi. Eteläiset ja läntiset alueet pysyivät katolisina.
Westfalenin rauha vuonna 1648 päätti 30-vuotisen sodan. Siitä alkaen keisarikunta oli itsenäisten valtioiden löyhä liitto. Tämä pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta hajosi, kun keisari Frans II erosi Napoleonin voitettua keisarikunnan Austerlitzin taistelussa vuonna 1806. Tuolloin syntyi 39 itsenäisestä valtiosta koostuva Saksan liitto. Se hajosi Preussin ja Itävallan väliseen sotaan vuonna 1866.
Liiton pohjoisosista muodostettiin Preussin johdolla Pohjois-Saksan liitto, joka laajeni Saksan ja Ranskan välisen sodan jälkeen Saksan keisarikunnaksi vuonna 1871. Sitä perustettaessa mukana oli 22 kuningaskuntaa ja kolme tasavaltaa (Bremen, Hamburg ja Lübeck). Preussin kuningas kruunattiin Pariisissa Versaillesin linnan peilisalissa Saksan keisariksi. Saksan keisarikunnan alue näkyy myös tämän artikkelin pääkuvassa.
Hävityn ensimmäisen maailmansodan seurauksena Saksan keisarikunta lakkasi olemasta. Maa sai vuonna 1919 Weimarin kaupungissa uuden Weimarin tasavallan perustuslain, josta myöhemmin tarkemmin.
Taide, teollisuus ja käsityö lähentyvät
Nyt kulttuurin ja opetuksen kentälle. Yksi Bauhausin innoittajista oli englantilaisten John Ruskin kirjoituksiin tukeutuva William Morrisin ”Arts and Crafts”-liike, joka yhdisti taiteen ja käsityön.
Saksalainen arkkitehti ja keisarillisen hallinnon virkamies Hermann Muthesius tutustui tähän liikkeeseen Saksan Lontoon lähetystöstä käsin vuosina 1896-1902. Arts and Crafts -liike korvasi akateemisen ateljeekoulutuksen opiskelulla työpajoissa työskennellen. Arts and Crafts vaikutti moniin tuleviin taiteen ja taideteollisuuden suuntauksiin, kuten jugendiin (art nouveau), De Stijliin ja Bauhausiin.
Muthesiuksen ehdotuksesta Preussin 60 saksalaista taideteollisuuskoulua muutettiin työpajakouluiksi. Niiden johtoon kutsuttiin nuoria taiteilijoita ja arkkitehteja. Näin syntyivät esimerkiksi Bruno Paul -taideteollisuuskoulu Berliiniin, Hans Pölzig -koulu Breslauhun ja Peter Behrens -koulu Düsseldorfiin. Weimarin suurherttuakunnan hallinto kutsui belgialaisen van de Velden perustamaan taideteollisuuskoulun.
Vuonna 1907 12 taiteilijaa ja taideteollisuusliikkeiden edustajaa perusti yhteenliittymän ”Deutscher Werkbund”. Sen tavoitteena oli työn tulosten jalostaminen taiteen, teollisuuden ja käsityön yhteistyöllä. Henry van der Velde ja muut taiteilijat asettivat taiteen ensimmäiseksi. Sen sijaan Hermann Muthesius vaati tiukkaa standardisointia teollisuustuotannon taloudellistamiseksi.
Saksan alueen rakentamiskulttuurista ennen 1900-lukua
Rakentamisen ratkaisut ovat jo antiikin ajoista alkaen syntyneet pitkälti kunkin ajan rakentamisen tyylin mukaan – näin myös Saksassa. Kreikan ja Rooman arkkitehtuurit kehittyivät jo 2. vuosisadalta alkaen rinnakkain. Rooman valtakunta jäi antiikin viimeiseksi linnakkeeksi. Keskiajalla, jo ennen vuotta 1000 alkoi rakentamisessa näkyä varhaisromaanisia piirteitä: Arkkitehtuurissa käytettiin niukasti koristeita ja tavoitteina olivat selkeys ja yksinkertaisuus.
Romaaninen tyyli oli määrävänä lähes noin vuoteen 1250 asti. 1100-luvulla Ranskassa syntyi gotiikka, joka vaikutti 1500-luvulle asti. Sitten seurasivat renessanssi- sekä barokki- ja rokokootyylit. Viimeinen selkeä tyylilaji ennen 20. vuosisadan modernismia oli klassismi.
Nämä tyylikaudet määrittelivät sitä, miten Saksassa rakennettiin 1900-luvun alkuun asti. Palaan näihin kausiin perusteellisemmin myöhemmissä artikkeissani (aiheina mm. CIAM-järjestö).
Ensimmäisen maailmansodan vaikutukset
Vuonna 1914 Eurooppa ajautui ensimmäiseen tuhoisaan maailmansotaan. Seuraava kuva kertoo osuvasti, miksi näin kävi.
Vuosina 1916-18 Saksaa johti sotamarsalkka Paul von Hindenburg. Kun häviö sodassa oli varmaa, vastuu siirrettiin siviilihallitukselle. Vuonna 1918 Saksa muuttui periaatteessa parlamentaariseksi demokratiaksi, mutta taistelu vasemmiston ja oikeiston sekä tasavallan ja neuvostovallan välillä oli vuosina 2018-19 hyvin ankaraa. Enemmistösosialistien Friedrich Ebert valittiin marraskuussa 1918 valtakunnankansleriksi.
Marraskuussa 1918 hävitty sota ja siitä seurannut vallankumous Saksassa eivät muuttaneet vain poliittista tilannetta, vaan koko kulttuuriala joutui täydellisen muutoksen kouriin.
Työläis- ja sotilasneuvostojen vastapainoksi syntyi vuonna 1918 taiteen työneuvosto (Arbeitsrat für Kunst). Siihen kokoontui taiteilijoita ja taiteen tukijoita, jotka uskoivat, että he voisivat vaikuttaa uuden ihmisen syntyyn. Joukon johtajaksi ilmoittautui arkkitehti Bruno Taut. Hän oli jo sodan aikana julkaissut ankaran rauhanmanifestinsa, jossa vaadittiin utooppista luonto-arkkitehtuuria sekä kaupunkien rakentamisen lopettamista.
Arkkitehdit Theodor Fischer, Fritz Schumacher ja Bruno Paul julkaisivat puolestaan taiteen työneuvoston ohjelman ”Taiteen ja kansan tulee yhtyä”.
Weimarin tasavallan vaikea alku
Weimarin tasavallan uusi perustuslaki säädettiin Weimarin kaupungissa elokuussa 1919. Nuoren tasavallan alkuvuodet olivat myrskyisiä.
Kesäkuussa 1919 solmittu Versaillesin rauhansopimus kutisti Saksan armeijan vahvuutta huomattavasti. Saksa menetti alueita ja joutui tunnustamaan yksipuolisen syyllisyytensä ensimmäiseen maailmansotaan. Myöhemmin Adolf Hitler syytti Weimarin tasavaltaa ja demokratiaa tästä ”häpeärauhasta”.
Weimarin tasavalta syntyi äärimmäisen vaikeissa oloissa. Teollisuustuotanto väheni Saksassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen lähes 50 prosenttia ja bruttokansantuote 33 prosenttia. Työttömyys nousi pahimmillaan 30 prosenttiin. Talous elpyi entiselle tasolleen vasta toisen maailmansodan jälkeen.
Bauhausin syntyajoista kirjoitettaessa jää usein mainitsematta, että espanjantaudin nimellä tunnettu pandemia tappoi vuosina 1918-20 maailmassa yli 50 miljoonaa ja Euroopassakin yli 20 miljoonaa ihmistä – siis enemmän kuin verisyydestään tunnettu ensimmäinen maailmansota.
Hindenburg ja Hitler
Tämä aihe on hyvä aloittaa kahdella osuvalla pilakuvalla.
Ensimmäisen maailmansodan ajan Paul von Hindenburg oli armeijan ylipäällikkönä. Sodanjohto hallitsi käytännössä sotilasdiktatuurilla. Kun häviö näytti selvältä, Hindenburg antoi hallitusvastuun sosiaalidemokraattiselle puolueelle. Vuonna 1919 Hindenburg päätti sotilasuransa ja vuonna 1925 hänestä tuli valtakunnanpresidentti.
Weimarin tasavallan kohtalon sinetöi kansallissosialismin nousu – mistä kertovat seuraavat kuvat.
Hindenburg vaikutti natsien nousuun, vaikka hän ensin vuonna 1929 allekirjoittikin äärioikeistolaisten puolueiden kiellon. Vuonna 1932 Hindenburg nimitti suosikkinsa Franz von Papen valtakunnankansleriksi. Kun eduskunta ei enää hyväksynyt tätä kansleriksi, Hindenburg nimitti mm. von Papenin tuella Hitlerin valtakunnankansleriksi vuonna 1933.
Weimar – Bauhausin ensimmäinen kotikaupunki
Palatkaamme ajassa taaksepäin ja Weimarin kaupunkiin Thüringenin vuoriston juurelle. Pieni kaupunki toimi jo keskiajalta alkaen paikallisen aatelin hallintokeskuksena.
Sachsen-Weimar-Eisenachin suurherttuakunnnan Wettiner-suvun edustaja Johann Friedrich Hyvätahtoinen valitsi vuonna 1552 Weimarin uudeksi pääkaupungikseen. Hän toi mukanaan merkittävän taidemaalarin, Lucas Cranachin.
Alla torikuvassa on keskellä renessanssiajalla noin vuonna 1550 rakennettu talo, jossa taidemaalarit Lucas Granach ja hänen poikansa Lucas nuorempi asuivat. Toinen kuva on Helsingistä vuodelta 2020. Lucas Cranachin teoksia oli silloin esillä Helsingin Sinebrychoffin taidemuseossa näyttelyssä ”Renessanssiajan kaunottaret”.
Johann Sebastian Bach oli Weimarissa paikallisen hovin kapellimestarina 1700-luvun alussa. 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa saksalaisen klassismin humanistiset pyrkimykset suorastaan keskittyivät Weimariin. Tunnetuimpia nimiä ovat kirjailija-humanisti, monipuolisesti tieteistä kiinnostunut ja niitä harrastanut Johann Wolfgang von Goethe (1782-1832) ja kirjailija-historioitsija Friedrich Schiller (1756-1805). Samoihin aikoihin säveltäjät Franz Liszt ja Richard Strauss tekivät Weimaria tunnetuksi eurooppalaisena kulttuurikaupunkina.
Jo vuonna 1907 belgialainen arkkitehti ja taiteilija Henry van de Velde oli kutsuttu Weimariin suunnittelemaan ja johtamaan taideteollisuuskoulua työpajoineen. Nämä van de Velden työpajat, joiden yläkerrassa hän piti omaa ateljeetaan, olivat eräänlainen synnyinlahja myöhemmälle Bauhausille.
Uudenlaiset ajatukset eivät kuitenkaan ollet suosittuja vanhoillisessa Weimarissa. Koulu lakkautettiin jo vuonna 1915.
Vuonna 1918 elettiin vallankumousajan sekaista ilmapiiriä. Weimarin väliaikainen tasavaltainen hallinto kutsui arkkitehti Walter Gropiuksen yhdistämään kaksi koulua, entisen Sachsenin suurherttuakunnan esittävien taiteiden korkeakoulun ja äsken mainitun entisen taideteollisuuskoulun.
Näin syntyi 12. huhtikuuta 1919 vasemmistoliberaalin politiikan voimin uusi radikaali koulu ”Staatliches Bauhaus in Weimar”. Koulu aloitti toimintansa van de Velden suunnittelemassa päärakennuksessa ja työpajarakennuksissa (kuvat alla).
Dessau – Bauhausin toinen kotikaupunki
Otetaan taas askel historiassa taaksepäin. Dessaun kaupungista tuli jo vuonna 1471 pysyvä tukikohta Anhalt-ylimyssuvulle. Siitä muotoutui vähitellen Anhalt-Dessaun herttuakunnan pääkaupunki vuosisatojen ajaksi.
Teollisuuden nousu ja kukoistus 1830-luvulta alkaen muutti Dessaun merkittäväksi teollisuuskaupungiksi. Se myös hävitti kaupunkikuvasta keisariajan ruhtinaalliset utopiat ja klassismin tasapainoisuuden.
Vuonna 1918 eli ensimmäisen maailmansodan jälkeen lakkautettiin myös Anhalt-Dessaun herttuakunta. Dessausta tuli tuolloin perustetun Anhaltin vapaavaltion pääkaupunki.
Asuin Dessaussa reilut kaksi vuotta (1994-1996) ja jouduin toteamaan, että kaupungin rakennetusta historiasta ei ole juuri mitään jäljellä.
Dorothea Götzen väitöskirja “Dessau im Aufbau” (Berliinin teknillinen yliopisto, 2008) on ollut minulle suureksi avuksi tätä artikkelia kirjoittaessani. Seuraava Götzen kuvasarja havainnollistaa Dessaun kehitystä. Kuvissa nähdään Dessaun muutos keskiajalta renessanssin aikaan ja lopuksi valistuksen ja teollistumisen seurauksena.
Yksi teollisen Dessaun tukipilareista olivat Junkersin moottori- ja lentokonetehtaat. Hugo Junkers perusti ne Dessaussa vuonna 1895 ja ne saavuttivat vähitellen suurta mainetta. Vuonna 1928 Hugo Junkers todettiin poliittisesti epäluotettavaksi. Hänet pakotettiin lahjoittamaan enemmistö patenteistaan natsien hallitsemalle ilmailuministeriölle. Hän sai porttikiellon teollisuuslaitoksiinsa ja hänet tuomittiin kotiarestiin. Hugo Junkersin kuoleman jälkeen 1935 hänen perijänsä pakotettiin luovuttamaan loput omistuksistaan ilmailuministeriölle. Palaan Junkersin tehtaan myöhempiin vaiheisiin artikkelissa Bauhaus 3.
Seuraava kuvasarja (myös Götzeltä) näyttää, miten kansallissosialistit vaikuttivat Dessaun tuhoon. Vielä vuoden 1945 alussa kaupunki oli jotakuinkin ehjä (kuva 1), mutta maaliskuun alussa se hävitettiin suurelta osin (kuva 2). Dessausta tuli yksi toisen maailmansodan pahiten pommitetuista kaupungeista Keski-Euroopassa. Kuva 3 kertoo, miten vuosisatojen myötä muotoutunut kaupunki on jalleenrakennettu mittakaavatonta betoniteknologiaa käyttäen.
Lopuksi jotain vähän myönteisempää. Seuraavat kuvat näyttävät sen, että klassisten aikojen unelmat voivat joskus toteutua.
Ensimmäinen kuva on Sachsen-Anhaltin ruhtinassuvun historiasta, ajalta ennen kuin Dessausta tuli suvun hallinnon pääkaupunki. Kaupungin kehitys on vasta alkamassa, mutta ympäristöön tavoitellaan klassista hierarkiaa. Siitä on esimerkkinä Dessaun lähistön Oranienbaumin pikkukaupunki. Linna etupihoineen sulautuu luontevasti pienimittakaavaiseen rakentamiseen.
Bauhaus valitsee Dessaun
Aivan lopuksi vielä Bauhausin alkuun Dessaussa: Jo Bauhausin viimeisinä Weimarin-aikoina oli käyty eri kaupunkien kanssa neuvotteluita koulun mahdollisesta uudesta sijainnista. Ehdokkaina olivat Darmstadt, Dessau, Frankfurt am Main, Hagen, Hamburg, Krefeld ja Mannheim. Parhaan tarjouksen teki Dessaun kaupunki, jota johti toimelias sosialidemokraattinen kaupunginjohtaja Fritz Hesse.
Dessau ei ainoastaan ottanut koulua, vaan lupasi sille uuden Gropiuksen suunnitteleman päärakennuksen ja lisäksi rakennuttaa hänen suunnitelmillaan uuden koeasutusalueen. Tämä oli Bauhausin onni. Vasta nyt siitä saattoi tulla todellinen kehityskeskus ja 20. vuosisadan vaikutusvaltaisin koulu, joka teki historiaa.
Näin alkanutta Bauhausin historiaa käsittelen seuraavassa artikkelissa.
Jos mukana on ilman asianmukaista lupaa julkaistuja kuvia, pyydämme ottamaan yhteyttä sähköpostitse. Kuvat poistetaan tarvittaessa.
